Hyppää pääsisältöön

Sairaanhoitajakoulutuksella työvoimaa ja osaamisen vahvistamista – Tutustumiskierros sote-alan ratkaisuihin jatkui Keiturin Soten koulutusmallilla

Julkaistu 14.6.2021
,
päivitetty 14.6.2021
Tampereen ammattikorkeakoulu
Terveyspalvelujen kentältä kuuluu huoli sairaanhoitajien riittävyydestä. Väestömuutos ja digitalisaatio haastavat kenttää, kun eläköityvien ammattilaisten määrä ylittää alalle tulevien määrän. TAMKin Tree – Jatkuvan oppimisen palvelujen ja Terveys-alan yksikön järjestämällä tutustumiskierroksella esittelemme työelämälähtöisiä ratkaisuja sote-palvelujen kehittämiseen. Iltapäivällä 2.6. esittelimme Keiturin sotelle tilauskoulutuksena järjestettävää sairaanhoitajatutkintokoulutusta.

Keiturin soten HR-päällikkö Helena Mattsson avasi alueella toteutettavan sairaanhoitajakoulutuksen järjestämisen lähtökohtia. Hän nosti esimerkiksi Keiturin soten yksikön, jonka yhdeksästä työntekijästä neljä eläköityy muutaman vuoden sisällä. Erityisesti eläköityvien määrän todentaminen ja sen seurauksiin valmistautuminen herätti kiinnostuksen uudenlaisten, henkilöstömäärää turvaavien ratkaisujen etsimiseen. Koska TAMK oli kumppani jo monenlaisesta yhteiskehittämisestä, oli neuvottelut mielekästä aloittaan TAMKin edustajien kanssa.

Keiturin Sote on Virtain kaupungin omistama tytäryhtiö, joka tuottaa Virtain ja Ruoveden yhteistoiminta-alueella tarjottavat sosiaali- ja terveyspalvelut. Alue on Pirkanmaan harvaan asutuinta seutua. Suunnitellussa koulutuksessa haluttiin mahdollistaa jo alueella asuvien, lähihoitajana toimivien ammattilaisten urakehitys mahdollistamalla heille sairaanhoitajakoulutus.

Keiturin sote päätyi tilaamaan sairaanhoitajatutkintokoulutuksen 26 opiskelijan ryhmälle. Opiskelijoista 18 on Keiturin soten työntekijöitä, loput alueella toimivien yritysten työntekijöitä. Keiturin sote velvoitti osallistujia sitoutumaan työhönsä opiskelun ajaksi sekä valmistumisen jälkeen yhdeksi vuodeksi. Työnantajana Keiturin sote tuli vastaan mahdollistamalla osan ohjatuista harjoitteluista palkallisena.

Helena Mattsson toteaa, että hakijoiden määrä yllätti hänet. Hakijoita oli noin kaksin verroin aloituspaikkoihin nähden. Opiskelijoiden valintakriteerit olivat samankaltaiset kuin sairaanhoitajakoulutuksissa muutenkin, mutta tavallisten kriteerien lisäksi valinnassa huomioitiin myös eri yksiköiden tarpeet.

Opintojen toteutus on ollut haastavaa, osin rankkaakin, mutta todella opettavaista, kertoo ryhmässä opiskeleva Erja Gadd. Erja kertoo mahdollistaneensa opiskelua parin kuukauden virkavapaalla. Opiskelu on tuonut omaan työhön osaamista, jota pystyy soveltamaan arjessa.

– Etäopiskelu on ollut helpotus monille, sillä opiskelun, työn ja perhe-elämän yhdistäminen on melkoinen palapeli, Erja toteaa.

Koulutukseen kytkeytyi myös mentorointikoulutus osalle Keiturin soten sairaanhoitajista. Koulutettujen mentoreiden on tarkoitus tukea opiskelijoiden ammatillista kasvua ja rohkaista yksiköiden henkilökuntaa opiskelijaohjaukseen. Mentorit ovat kokeneet koulutuksen tuovan erityisen motivaatiolisän myös omaan työhön.

Vastuuopettajana voi todeta, että Virrat-Ruovesi -seudulla on nyt kehittämisen pöhinää. Opiskelijat vievät uusia keskustelunavauksia työyhteisöihin ja harjaantuvat teoriatiedon soveltamisessa omaa työstään opintojen ohella tehden. Digitaaliset ratkaisut ja teknologian hyödyntäminen kiinnostavat, kotiin tuotettavien palvelujen kehittämisen tarve tunnistetaan. Kun harjoittelu toteutuu oman organisaation yksiköissä, työyhteisö tulee laajasti tutuksi monipuolisine palveluineen ja yhteistyö kohenee.

Tutustumiskierros sote-alan ratkaisuihin jatkuu 7.9. Seuraa tapahtuman sivuja tai tilaa Osaamisen kehittäjät -uutiskirje, jonka kautta kuulet myös muista korkeakouluyhteisömme koulutuksista ja tapahtumista.

Teksti: Taru Manner
Kuva: Heini Pääkkönen ja Annika Seppälä