Hyppää pääsisältöön

Reetta Hakala: ”Haluan kommunikoida musiikin kautta”

Julkaistu 9.3.2021
,
päivitetty 5.8.2021
Tampereen ammattikorkeakoulu
Pedagogiset ratkaisut ja kulttuuri
Musiikin koulutus
Reetta Hakala
Huilisti Reetta Hakala on ollut muusikon opinnoissaan monessa mukana. Hän on luonut TAMKissa aktiivisesti yhteyksiä työelämään ja päässyt soittamaan ammattiorkesterin riveissä Tampere Filharmonian kisällinä.

Olen Reetta Hakala ja kotoisin Pirkanmaan Vesilahdesta. Opiskelen huilunsoittoa Tampereen ammattikorkeakoulussa ja valmistun muusikoksi keväällä 2021.

Miksi hait TAMKiin opiskelemaan musiikkia?
TAMKissa on Suomen ammattikorkeakouluista kiinnostavin opintotarjonta musiikin saralla ja myös hyvätasoinen opetus. TAMKiin hain, koska minua kiinnosti esittävän säveltaiteen linja, jolla saa keskittyä omaan pääinstrumenttiin ja muusikkouden kehittämiseen.

Olen ylipäänsä luonteeltani iloinen ja innostunut. Toivon, että musiikissani kuuluisi tekemisen ilo ja rakkaus musiikkiin. Muusikkona haluan kommunikoida musiikin kautta, maalata kuvia ja herättää tunteita kuulijassa.

Millaista opiskelu TAMKissa on ollut?
Hakuvaiheessa en juurikaan tiennyt, mitä opinnot tulisivat pitämään sisällään. Olen opintojeni aikana saanut paljon sellaisia kokemuksia, joita en olisi osannut edes toivoa. Parhaita kokemuksia ovat olleet yhteistyöt koulun ulkopuolisten tahojen kanssa, kuten tapahtumatuotannosta oppiminen Tampere Chamber Music -festivaaleilla, Muumi-oopperaproduktio Valkeakosken kaupunginteatterin kanssa sekä Orkesteriakatemian toiminta. Orkesteriakatemiassa olen päässyt tutustumaan kattavasti orkesterikirjallisuuteen Tampere Filharmonian muusikoiden kanssa.

Oma aktiivisuus opinnoissa on mielestäni tärkeintä, ja se mahdollistaa mielekkään ja mielenkiintoisen opiskeluajan. Omassa opintosuunnitelmassani oli vain vähän pakollisia kursseja ja paljon tilaa vapaavalintaisille opinnoille, joten olen saanut lähteä kehittämään omaa osaamistani ja muusikkouttani juuri haluamaani suuntaan.

Sinut valittiin Tampere Filharmonian kisälliksi lukuvuodeksi 2020–2021. Mitä se tarkoittaa?
Tampere Filharmonia, TAMK Musiikki ja Tampereen konservatorio aloittivat syksyllä 2020 Orkesteriakatemian ohessa Kisällitoiminnan, jossa koesoitoilla valitut opiskelijat kummastakin oppilaitoksesta pääsevät työskentelemään lukuvuoden aikana Tampere Filharmonian valitsemille orkesteriviikoille.

Millaista työskentely ammattiorkesterin kanssa on ollut?
Kisällitoiminta on ollut ainutlaatuinen mahdollisuus päästä soittamaan osana ammattiorkesteria. On ollut hienoa työskennellä huippumuusikoiden ja -kapellimestarien kanssa. Olen oppinut paljon orkesterisoitosta ja saanut itsevarmuutta.

Mitä opinnäytetyösi käsittelee?
Tutkin opinnäytetyössäni, millaisia haasteita moderni musiikki asettaa kamarimusisoinnille. Pohdin aihettani valmistamalla toukokuiseen opinnäytetyökonserttiini George Crumbin teoksen Vox Balaenae huilulle, sellolle ja pianolle. 

Kenelle suosittelisit muusikon opintoja?
Suosittelen musiikin opintoja kaikille, joilla on intohimoa musiikkiin ja jotka haluavat kehittyä muusikkoina. Muusikon opinnot eivät olleet itsellenikään se selkein tai helpoin valinta, vaikka musiikilla onkin aina ollut tärkeä rooli elämässäni.

En kadu hetkeäkään päätöstä uskaltautua hakeutua musiikin ammattiopintoihin – näiden neljän opiskeluvuoden aikana olen saanut elää unelmaani ja toteuttaa haaveita, enkä vaihtaisi näitä vuosia mihinkään.

Tampereelle kannattaa tulla opiskelemaan! Tampere on hyvä opiskelijakaupunki.
 

Tutustu musiikin tutkinto-ohjelmaan

kuva: Annaidam Visuals