Hyppää pääsisältöön

Potilaan koko hoitopolku hahmottui koulutuksen avulla

Julkaistu 7.10.2021
,
päivitetty 7.10.2021
Tampereen ammattikorkeakoulu
Miia Suominen istuu ulkona kiven päällä.
Sairaanhoitaja Miia Suominen työskentelee TAYSilla korva- ja suusairauksien vastuualueella. Hänellä on monipuolinen urapolku, jota hän on täydentänyt TAMKin tarjoamilla erikoistumiskoulutuksilla.

Hoitoala oli kutsumus

Miia valmistui sairaanhoitajaksi vuonna 2005. Tämän jälkeen hän aloitti työuransa Koukkuniemen vanhainkodissa, jossa työskenteli noin viiden vuoden ajan. Tuona aikana hän suoritti Vanhustyön erikoistumisopinnot (30 op) silloisessa Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa.

Kun TAYSin korva- ja suusairauksien vastuualueelle tuli avoin työpaikka vuonna 2011, päätti Miia hakea uusiin tehtäviin. Hän ehti olla ensin töissä vuodeosastolla, kunnes vuonna 2017 TAYSille tuli uusi avoin työpaikka syöpäsairaanhoitajan työpariksi. Jo itse työnhakuprosessissa kysyttiin halukkuutta jatko-opintoihin, joka innosti Miiaa hakemaan paikkaa. Miia aloitti yhtä aikaa uuden työtehtävänsä kanssa ”Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju” -koulutuksen, joka on nykyiseltä nimeltään ”Syövän ehkäisy, syöpään sairastuneen hoito ja hoitotyö”- erikoistumiskoulutus.

–Se oli todella hyvä yhdistelmä, sillä koulutus toi tukea asiantuntijuuteen. Siihen asti olin hoitanut vain kirurgista puolta syöpäpotilaan hoitopolussa. Nyt tulivat mukaan sädehoidetut ja kemosädehoidetut potilaat ja heidän jatkoseurantansa, mikä oli itselleni kokonaan uusi asia. Päätökseeni hakeutua ”Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju”- koulutukseen vaikutti myös varmasti se, että olin ollut todella tyytyväinen aiemmin suorittamiini Vanhustyön erikoitumisopintoihin, Miia kertoo.

Laaja-alainen koulutus toi lisäosaamista

Vaikka koulutus järjestettiin tuolloin ensimmäisen kerran, oli sen sisältö osattu miettiä Miian mielestä siten, että se vastasi työssä tarvittavaa osaamista.

–Koulutuksessa tutustuttiin monipuolisesti esimerkiksi eri työympäristöihin. On paljon helpompi puhua potilaalle sädehoidosta, kun on nähnyt, miten sädehoitoa annetaan. Vuodeosastolla ei näe syövän hoitoa siltä kantilta. Myös ajatusten vaihtaminen esimerkiksi syöpäpotilaille lääkkeitä antavien hoitajien kanssa toi lisätietoa ja varmuutta omaan ohjaukseen työssä, Miia lisää.

Nykyisessä työssään Miialla on kaksi eri työpistettä. Itsenäisen vastaanottotyön lisäksi Miia työskentelee tiimissä vuodeosastolla. Miia kuvailee, että nykyinen työ on erittäin monipuolista ja hän pitää työn vaihtelevuudesta.

Koulutus toi lisäarvoa työhön

Miia näkee erikoistumiskoulutuksen tuoneen paljon lisäarvoa työlleen. Koulutuksen avulla voi kehittää omaa työtään ja saa ajankohtaista uutta tietoa, mikä tuo tietenkin myös varmuutta omaan työhön. Suuri syy lisäkoulutukseen hakeutumiseen on ollut Miialle se, että kouluttautuminen ja uuden oppiminen on ollut mielekästä itselle.

–Oman työn tekeminen on helpottunut, kun tietomäärä on lisääntynyt, Miia kertoo.

Miia kokee, että koulutus työn ohella sujui mallikkaasti.

–Minusta oli hienoa, että sekä koulutuksen järjestäjä että työpaikkani joustivat tarvittaessa. Arvostan myös sitä, että työnantajani kannustaa henkilöstöään kouluttautumaan. Sain opintopäiviä työpäiviksi ja työnantajani sitoutui maksamaan opintoni, jotka olivat tietenkin eduksi itselleni, työlleni ja työyhteisölleni, Miia kertoo.

Miia suosittelee koulutusta kaikille niille, ketkä ovat työssään tekemisissä syöpäpotilaiden kanssa.

 –Kannattaa aina hankkia lisäkoulutusta, sillä siten pystyy myös muokkaamaan omaa työnkuvaansa halutessaan. Olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen siihen, että työnkuvani on monipuolinen. Potilaan hoitopolku hahmottui kokonaisuutena paremmin tämän koulutuksen myötä ja se on ollut koulutuksen parasta antia, Miia iloitsee.

 

Teksti: Riikka Mölkänen

Kuva: Jaakko Saarilampi