Hyppää pääsisältöön

Pauli Mesiä: Opinsauna vai pelkkä suihku?

Julkaistu 28.11.2019
,
päivitetty 2.8.2023
Tampereen yliopisto
opinsauna vai pelkkä suihku
Älä koskaan kasva niin isoksi, ettetkö voisi esittää kysymyksiä. Älä koskaan tiedä niin paljon, ettetkö voisi oppia jotain uutta. Oppiminen on teonsana.

Minkälainen fiilis jäi viimekertaisesta koulutuspäivästäsi?

Päivän jälkeen vastasit palautekyselyyn, joka kohdistui kouluttajaan, teeman käsittelytapoihin sekä päivän yleiseen juoksutukseen. Napin painalluksilla asetit asiakaskokemuksesi asteikolle ja täydensit arviotasi sanallisesti.

Nyt käsi sydämelle.

Miten arvioisit omaa panostasi päivän onnistumiseen? Olitko itse läsnä? Vaiko vain paikalla?

Rikastitko ryhmän yhteistä oppimista kysymyksilläsi tai kokemuksillasi? Varmistitko, että ymmärsit kouluttajan puheessa toistuneen vieraan termin tai tavanomaista monimutkaisemman ajatuksenjuoksun? Etsitkö yrityscasesta yhtymäkohtia tai eroavaisuuksia oman organisaatiosi käytäntöihin? Vai uppouduitko pohtimaan edellisen päivän hankalaa alaiskeskustelua?

Oppiminen on kovin hankala sana

Korvaan se kuulostaa enemmän tapahtumalta kuin tekemiseltä. Sillä on hiukan sama klangi kuin pituuskasvulla, jota kyllä tapahtuu ajan kulumisen myötä, halusitpa tai et. Ikään kuin oppi vain ottaisi valtaansa tahdottoman marionetin ja saisi luonnonlain ohjaamana aikaan pysyviä muutoksia. Tai ehkäpä oppiminen tapahtuu vahingossa?

Enpä oikein usko.

Tosioppija on subjekti, osallistuja, joka ei ulkoista itseään tekemisestä

Oppija ei kuuntele ainoastaan toisella korvalla. Oppija antaa muiden ajatuksille aikaa törmäillä omiensa kanssa. Oppija ymmärtää, että ryhmässä oppiminen on jakamistaloutta, joka tuottaa synergiaa ja kollektiivista käyttövoimaa. Oppija saa – ja hänen tuleekin olla – kriittinen kaikkea kuulemaansa kohtaan, kunhan kritiikki ei revi, vaan rakentaa. Oppija ei kähvellä ryhmältä sen kalleinta aarretta – yhdessä tekemisen ja yhteiskehittämisen tunnelmaa.

Passiivisuus on tartuntatauti, joka ei levitäkseen tarvitse edes ihokosketusta.

Ympärilleen se näyttäytyy herkästi negatiivisuutena ja välinpitämättömyytenä. Osallistujien passiivisuus ja tämän päivän suuri kirous, ”multi-tasking”, tekevät koulutussalista avokonttorin, jossa yhteiset pelisäännöt ovat jääneet sopimatta. Sähköpostien naputtelu ja seuraavan päivän slide-esityksen valmistelu rikkovat yhteisen taikapiirin. Toisia arvostavaan käytökseen ne eivät kuulu. Eivätkä ne taatusti edistä omaakaan oppimista.

Miten itse tänään edistin oppimista ja koulutuspäivän onnistumista?

Minun mielestäni kysymys kuuluu myös jokaiselle osallistujalle.