Hyppää pääsisältöön

Päivi Mäkelä: Työyhteisösovittelu kehiin, kun maton alle ei enää mahdu - tai mielellään jo ennen sitä!

Julkaistu 8.6.2020
,
päivitetty 2.8.2023
Tampereen yliopisto
Huolestunut työntekijä tietokoneen äärellä
Konfliktit kuuluvat työelämään ja niitä on kaikkialla, myös hyvin toimivissa työyhteisöissä. Hyvin toimivan ja huonommin toimivan työyhteisön erottaa mm. niiden suhtautuminen konflikteihin. Hyvin toimivissa työyhteisöissä konflikteihin tartutaan: nostetaan kissat pöydälle jo pentuina, ennen kuin niistä tulee kulmilla vaanivia kolleja.

Konfliktit vievät voimat

Ihmiset reagoivat konflikteihin eri tavoin: vihaiset virtahevot ja pelokkaat pupujussit pälyilevät käytävillä ja yrittävät parhaan kykynsä mukaan vältellä toisiaan. Pahimmillaan työyhteisössä kukkiva konflikti tarkoittaa unettomia öitä, pahaa mieltä ja hyvien osaajien ulosmarsseja. Usein myös ne tarkoittavat neuvottomuutta, kun tuntuu, että mikään ei auta vaan menee aina vaan pahemmaksi. Monesti ratkaisu edelleen on se, että asioita lakaistaan maton alle niin kauan kun sinne mahtuu.

Konfliktit tulevat kalliiksi monella tapaa

Konfliktien vuoksi aikaa menee paljon hukkaan: ne vievät kallisarvoista aikaa esimiehiltä, jotka miettivät ratkaisuvaihtoehtoja ja syövät yhteistyön sujuvuutta ihmisten kesken.

Kun asiat pitkistyvät, ne harvemmin ratkeavat itsestään vaan tuppaavat useammin mutkistua entisestään. Kun kyse on työyhteisöstä, työn tekeminen kärsii ja tuottavuus laskee – työhyvinvoinnista puhumattakaan.

Rauha on tahdon asia, samoin sopu työyhteisössä

”Rauha on tahdon asia", sanoi presidentti Ahtisaari saadessaan Nobelin rauhanpalkinnon 2008. Jos rauha voidaan saada kansakuntien välille, miksi se ei onnistuisi myös ihmisten välillä työyhteisössä, kysyvät Järvinen & Luhtaniemi 2013.

Viisaan presidentin sanaan kannattaa uskoa, koska sovun rakentamisesta hankalissakin konfliktitilanteissa on näyttöä jo tuhansissa työyhteisöissä Suomessakin. Mistään taikatempusta ei kuitenkaan ole kyse: tarvitaan rohkeutta tarttua toimeen ja lähteä yhdessä rakentamaan sopua. Usein tilanteiden käsittelyä helpottaa se, että apuna on ulkopuolinen työyhteisösovittelumenetelmän hallitseva henkilö.

Kipeät tilanteet voivat sovittelun avulla kääntyä työyhteisön voitoksi: esimerkiksi me onnistuimme yhdessä ratkaisemaan hankalan tilanteen, nyt osaamme ottaa asioita paremmin puheeksi, opimme itsestämme ja toisistamme. Monia hyviä asioita on luvassa, kun toimeen tartutaan.

Räätälöimme organisaatioille Työyhteisösovittelua - lue lisää!