Kokemuksia

Päivi Mäkelä: Johtajuuden palloja ilmassa – miten peli jatkuu?

Ryhmä heittää yhtä jäsenistään yhdessä ilmaan ulkona.

Muutama vuosi sitten johtajaa verrattiin ajokoiraan. Saimme jopa professorien Tienari ja Meriläinen kirjoittaman kirjankin aiheesta. He toteavat, että ”ajokoirajohtajalle” häviää mennen tullen rauhallinen ”bernhardilaisjohtaja”. Sharma puolestaan kannatti heräämistä kello viisi aamulla ja alkoi kutsua sitä ”voittajan tunniksi”. Alfaurokset röyhistivät rintaansa ja muut jolkottelivat heidän perässään. Johtaja jaksaa aina vaan ja hyvä niin, mutta tuleeko vaikutelmaksi vähän se, että hän yksin ratkaisee maailman tulevaisuuden? Ei tartte auttaa, sanoittaisivat kummelilaiset asiaa ytimekkäästi.

Uusi aika uudenlaiset pomot

Perttu Salovaara horjuttaa tuoreessa kirjassaan (Johtopäätös – Yhteisöt ja organisaatiot pomokulttuurin jälkeen) myyttiä johtajista alfauroksina. Alfauros löydettiin eläinten käyttäytymistutkimuksessa, jossa toisilleen vieraita susia pantiin ahtaaseen tilaan ja katsottiin, mitä tapahtui: vahvimmat ottivat vallan. Ajateltiin, että tämä sama pätee myös johtamisessa: organisaatio tarvitsee vahvan johtajan – alfauroksen. MUTTA myöhemmät tutkimukset ovatkin osoittaneet, että normaalioloissa sudet toimivat yhdessä eikä laumanjohtajan rooli ole ollenkaan niin keskeinen kuin on ajateltu.

Johtaja johtaa pää kylmänä ja sydän lämpimänä

Mutta mitä nyt on tapahtumassa? Onko kovasta (yksin?) suorittajasta ja maailmanvalloittajasta tulossa peräti pehmo? Niin paljon on esillä psykologinen turvallisuus, itseohjautuvuus ja yhteisöohjautuvat tiimit. Tarvitaanko johtajaa enää mihinkään? Vastaus on KYLLÄ. Ehkä jopa enemmän kuin aikaisemmin, mutta eri tavalla. Luomaan puitteita sekä yksilöiden että ryhmien onnistumiselle.

Hän valmentaa kasvokkain ja verkossa. Näkee itsensä ykkösosaajan sijaan yksilöiden ja yhdessä onnistumisen mahdollistajana. Muuttaa yhteiset kokoontumisajot treeneiksi, joissa kaikki ovat läsnä yhteisessä tekemisessä ja haluavat antaa siihen parhaansa. Se on yhdessä oppimisen fasilitointia ja oman näkemyksen asettamista alttiiksi haastamiselle ja iloa siitä, kun joku tietää paremmin kuin itse. Se on herkkyyttä tunnistaa mitä kulloinkin tarvitaan: kyky olla lähellä pehmeästikin silloin kun kaikki on mennyt pieleen ja kykyä olla tiukka silloin kun näkee, että nyt ei ole pantu parasta peliin.

Itseohjautuvuudella on puolensa

Täytyy myöntää, että kun aloin kuulla asioita itseohjautuvuudesta, suhtauduin asiaan aika kriittisesti. Aika mielenkiintoista, kun mietin itseäni asiantuntijana, jolle autonomia, mahdollisuus tehdä oma työ paljolti itselle parhaalla tavalla, on äärimmäisen tärkeä. Jostain syystä korviini tarttui itseohjautuvuudesta enemmän huonoja kuin hyviä asioita: ihmiset jäävät yksin työnsä kanssa, lähiesimiehet ovat vailla tukea. Puuttuu kiinnekohtia, joille rakentaa omaa työtään.

Armada aalloilla etenee paremmin kuin yksinäinen optimistijolla

Yhteisöohjautuvuus kuulostaa minusta hyvältä. Parhaimmillaan itseohjautuvuudessa on varmasti paljon samaa kuin yhteisöohjautuvuudessakin. On selkeä visio ja suunta tekemiselle, selkeät rakenteet ja päätöksentekomekanismit, tavoitteet ja mittarit. Tiimi yhteisöohjautuvuuden yksikkönä on hyvä: siinä on enemmän voimaa esimerkiksi asioiden sopimiseen organisaatiossa ja kuitenkin se on riittävän pieni ollakseen yhteisöllisyyden kotipesä. Kaikki tuntevat toisistaan, useat tekevät tiiviisti työtä yhdessä ja työn kohde on riittävästi yhteinen, jotta on hyvä perusta yhdessä oppimiselle.

Huippuryhmät harvojen herkkua?

Viime aikoina olemme saaneet lukea monia mielenkiintoisia tutkimuksia huippuryhmistä. Niistä voi jäädä helposti käsitys, että huippuryhmät ovat harvojen herkkua. Niitä, jotka tekevät suuria ja hienoja asioita ja ovat todellisia maailmanvalloittajia.

Uskon kuitenkin, että huipuksi tuleminen on mahdollista myös monelle ihan tavallista työtä, tavallisessa organisaatiossa tekevälle tiimille. Kyse on yhteisestä tahdosta ja suunnasta, jota kohti mennään yhdessä. Ja tietenkin myös siitä hyvästä vetäjästä, joka saa kaikki antamaan parhaansa.

Näiden ja monien muiden teemojen äärellä ollaan Huippuryhmäksi-valmennuksessa.