Hyppää pääsisältöön

Muutostukea ja -valmennusta uudistuvalle Kangasalle

Julkaistu 14.6.2019
,
päivitetty 30.6.2023
Tampereen yliopisto
Päivi Mäkelä ja Eija Tetri-Lähde
Tampereen kaupunkiseudulla sijaitseva Kangasala on ottanut viime vuosina isoja kehitysharppauksia. Vuosina 2016–2018 kunta on uudistanut operatiivista organisaatiotaan ja palvelutapojaan. Kaupungiksi Kangasala muuttui 1.1.2018. Uusi, vuoteen 2025 ulottuva kaupunkistrategia valmistui saman vuoden keväällä.

Muutos näkyy ja kuuluu myös ulospäin. Keskustassa on menossa useita tuoreen kaupungin ilmettä ja palveluja parantavia rakennus- ja muita hankkeita. Uusia, vetovoimaisia asuinalueita rakennetaan. Lisäksi suunnitteilla on kolme eri tavoin profiloitunutta elinkeinoelämän aluetta.

Kaikesta näkee, että kaupungissa on hyvä draivi päällä. Kangasalan kaupungin henkilöstöjohtaja Eija Tetri-Lähde näkee kehitystyölle useita syitä.

– Uudistuminen ja palvelutuotannon kehittäminen kohentaa kilpailukykyämme ja edistää asukkaiden ja yritysten hyvinvointia. Voimakkaana muutoksen ajurina on myös lähestyvä sote- ja maakuntauudistus, hän sanoo.

Tampereen yliopisto mukaan jo alkuvaiheessa

Kangasalan kehitystyö lähti liikkeelle organisaatiouudistuksesta, jonka keskeinen tavoite oli kuntapalvelujen taloudellisuuden ja tehokkuuden kehittäminen. Alkuvaiheessa Kangasala etsi kumppania, jonka avulla niin johtoa ja esimiehiä kuin myös henkilöstöä voitaisiin tukea muutoksen pyörteissä. Yhdeksi kumppaniksi valikoitui Tampereen yliopisto. Sen kanssa Kangasala on jo yli kolmen vuoden ajan toteuttanut eri ryhmille muutosjohtamista ja muutoksessa elämistä tukevia valmennuksia.

Arjen sujuttava muutoksessakin

– Kun toimintaa uudistetaan monella rintamalla, johdon ja esimiesten tilanne on haastava: arjen ja asiakaspalvelun on pyörittävä normaalisti muutoksesta huolimatta ja henkilöstö kaipaa tavallista enemmän tukea. Tilanne voi yllättää kokeneenkin johtajan ja esimiehen, sanoo Päivi Mäkelä Tampereen yliopistosta.

Tampereen yliopisto on toteuttanut Kangasalle muutosvalmennuksia, esimiestaitovalmennuksia sekä palvelualueiden esimiesten ryhmä- ja yksilöcoachauksen prosesseja.

Mäkelä kuvaa työtä kiinnostavaksi ja antoisaksi. Sitä on tehty hyvässä hengessä puolin ja toisin toistaan sparraten.

Tukea ihmisiltä ihmisille

Kangasalan palvelutuotannon uudistaminen merkitsi isoa muutosta varsinkin kunnan ateria- ja siivouspalveluille.

– Palvelutuotantotapa muuttui. Järjestimme ateria- ja siivouspalvelujen työntekijöille työpajoja, jotta he saivat työstää esimiestensä kanssa roolien ja tehtäväkuvien uudistumista. Tuen kanavoiminen laajalti henkilöstölle auttoi ison muutoksen läpiviemisessä, Tetri-Lähde sanoo.

Työpajat yhdessä esimiesten kanssa ohjannut Mäkelä on muutostuen tärkeydestä samaa mieltä.

– Ihmiset haluavat osallistua, kun puheena ovat oma työ ja itselle läheiset asiat, hän sanoo.

Keskusteleva, valmentava ote

– Tampereen yliopiston ote on ollut koko prosessin ajan valmentava ja sisältänyt paljon keskustelua ja ajatusten vaihtoa. Olen esittänyt omia ideoitani ja saanut konkreettisia toimintatapaehdotuksia, Tetri-Lähde kertoo.

Mäkelä kuvaa yhteistyötä Kangasalan kanssa lähellä-työskentelyksi.

– Asiakassuhteemme on ollut enemmän kuin pelkkää palvelujen toimittamista. Se on ollut asiakkaan asian mielessä pitämistä myös valmennusten ulkopuolella.

Yhdessä tekemällä eteenpäin

Kangasalla jatketaan kaupunkistrategiaa jalkauttavan Uudistuva Kangasala -ohjelman toteuttamista. Painotus on edelleen asiakaspalvelun ja siten myös esimiestyön ja esimiestaitojen kehittämisessä. Fokus pysyy tiukasti kuntalaisten ja yritysten hyvinvoinnissa.

– Työ etenee hyvässä hengessä kaikkien palvelukeskusten ja henkilöstöryhmien edustajien kanssa. Uskon, että yksi syy muutoksen sujumiseen on poikkihallinnollisuus, jota olemme vahvistaneet jo vuosien ajan, Tetri-Lähde sanoo.

– Kangasalla on muutokseen maanläheinen ote. Asioita saadaan aikaiseksi, ja vaikka kaikilla on kädet täynnä työtä, tunnelma ei ole paineinen. Tämä oli nähtävissä jo valmennusryhmissä: asioihin keskityttiin rauhassa ja osallistuminen ryhmiin oli mieluisaa, Mäkelä sanoo.

Kuva ja teksti: Päivi Eskelinen