Kirjahyllyssä on paljon cd-levyjä.
Yksikkö

Musiikkiakatemia,Tampereen ammattikorkeakoulu

Musiikin opinnot järjestetään vielä kuluvan kevään ajan Musiikkiakatemialla Pyynikillä. Musiikin opetustilat siirtyvät 1.8.2020 alkaen Musiikkiakatemian Pyynikin kampukselta TAMKin pääkampukselle uusittaviin tiloihin ja uuteen musiikkisaliin. Tampereen keskustan alueelle sijoittuvat konsertti- ja harjoitussalitilat, pianopedagoginen laboratorio sekä musiikkiteatterikoulutuksen harjoitusteatteri. TAMK Musiikki ja Tampereen konservatorio tekevät kiinteää yhteistyötä. Tampereen Musiikkiakatemia on tämän yhteistyön tunnus. 

Kulkuyhteydet

Sijainti, Google Maps

Tampereen rautatieasemalta on matkaa Musiikkiakatemiaan noin kaksi kilometriä. Paikalle pääsee lähes kaikilla Keskustorilta länteen päin kulkevilla Tampereen joukkoliikenteen busseilla. Sinulle kätevimmän reitin ja aikataulun löydät Repa Reittioppaasta.

Toiminta siirtyy 1.8.2020 alkaen Musiikkiakatemian Pyynikin kampukselta TAMKin pääkampukselle.

Esteettömyys

Musiikkiakatemiassa pääsee suurimpaan osaan tiloista hissillä. Rakennuksessa on myös pyörätuoliluiskia.

Ajankohtaista