Hyppää pääsisältöön

Kulttuurikohtaamisia Kiinassa

Julkaistu 7.11.2019
,
päivitetty 7.11.2019
Tampereen ammattikorkeakoulu
Proakatemian tiimi Luoyangissa
"On totta, että matkustaminen avartaa maailmankatsomusta, ja toisista kulttuureista on mahdollista oppia paljon. Huomasimme kuitenkin matkallamme, ettei mikään opeta niin paljon kuin työskentely toisen ihmisen kanssa."

Saimme Proakatemia-tiimimme kanssa mahdollisuuden vierailla Kiinassa, Luoyangin yliopistossa tänä syksynä TAMK EDU:n lähettiläinä. Matkan tarkoitus oli lähentää korkeakoulujamme ja oppia molemmilta innovoinnin ja yrittäjyyden kouluttamisen menetelmiä. Proakatemiassa opiskellaan tiimiyrittäjyyttä ja johtamista käytännönläheisesti harjoittamalla oikeaa liiketoimintaa, ja opiskeluun kuuluu myös kansainvälinen projekti, jonka opiskelijat organisoivat itse.

Kiina on meille valtavan hieno mahdollisuus. Ei vain siksi, että he ovat pian johtava markkina-alue maailmassa ja heidän kasvavasta taloudestaan on hyötyä myös muille, vaan koska meillä on heille oikeasti paljon annettavaa. Opiskelijoina tunnemme opiskelijoiden maailmankuvan ja murheet, ja toisiin opiskelijoihin on helppo samaistua. Siksi otimme matkan tavoitteeksi auttaa paikallisia korkeakouluopiskelijoita ja luomaan heille parempia edellytyksiä monipuolisempaan koulutukseen, sekä oppia itse työskentelemään täysin eri kulttuurissa asuvien ihmisten kanssa.

Suomalaiset ovat matkustaneet ympäri maailmaa jo pitkään, ja muutamat meistäkin olivat käyneet jopa Kiinassa aikaisemmin. On totta, että matkustaminen avartaa maailmankatsomusta, ja toisista kulttuureista on mahdollista oppia paljon. Huomasimme kuitenkin matkallamme, ettei mikään opeta niin paljon kuin työskentely toisen ihmisen kanssa. Työskennellessäsi vieraan ihmisen kanssa, nousee teistä molemmista esiin kaikista aidoimmat ja erikoisimmatkin puolet. Yhdessä työskentely ja toisen auttaminen luo sitä tarvittavaa luottamusta, joka mahdollistaa aidon kohtaamisen.

Pidimme Luoyangissa koulutuksia niin opettajille, koulun hallinnolle kuin eri ikäisille opiskelijoillekin. Teemoina olivat Proakatemiassa opiskeleville tutut tiimityöskentely, dialogi, luottamus, ongelmanratkaisu ja yrittäjyys. Työskentelimme myös opiskelijoiden projekteissa kolme päivää uppoutuen heidän työskentelytapoihin ja näyttämällä esimerkin kautta, miten kokeilla vaihtoehtoisia työskentely- ja oppimismetodeja.

Huomasimme, että saadaksesi minkään viestin perille, on sinun varmistettava, että toinen vastapuoli ymmärtää sen kontekstin, josta puhut. Esimerkiksi jos haluat kertoa jostain työskentelymetodista, jota käytätte koulullanne, kannattaa aloittaa siitä, mitä suomalainen koulutus on ja mihin se perustuu, jotta vastapuoli ymmärtää metodisi merkityksen. Kommunikaatio on haastavaa, vaikka puhuisitte samaa kieltä. Yhteistyö kiinalaisten kanssa sujui kuitenkin hyvin, koska molemmat osapuolet olivat avoimia kanssakäymiselle ja halusivat saada tilaisuudesta kaiken irti.

Työskentely Luoyangilaisten kanssa jatkuu, kun heiltä saapui tällä viikolla ryhmä opettajia TAMKiin tutustumaan toimintaamme, mukana muutamia meidänkin kanssa työskennelleitä.

Teksti: Maria Välimäki