Hyppää pääsisältöön

Juha Raitanen: KiRa JOKO 1 -koulutus oli tilaisuus oppia uutta ja verkostoitua oman alan toimijoiden kanssa (osa 3)

Julkaistu 27.6.2019
,
päivitetty 5.6.2020
Tampereen yliopisto
Valkoisten origami-veneiden joukko seuraa johtavaa violettia origami-venettä
Kirjoitus on viimeinen osa KiRa Joko 1 -koulutuksen opintojaksoista kertovaa julkaisusarjaa. Kirjoittajana on koulutukseen osaalistunut Juha Raitanen.

Viidennellä jaksolla elokuussa 2018 perehdyimme yrityksen talousasioihin ja erityisesti taloudelliseen raportointiin, tilinpäätösanalyysiin ja sen johtamiseen.

Opettaja ja aihe oli osittain tuttua jo PGP23-kurssilta minulle henkilökohtaisesti, mutta luennoitsija Harri Seppänen oli ottanut asioihin hieman erilaisen näkökulman. Lisäksi Harri on aivan loistava asiantuntija näissä talouden asioissa ja osaa kertoa niistä myös riittävän kiinnostavalla tavalla. Jokainen KiRa JOKO 1:sen käynyt osaa varmasti analysoida tilinpäätöksiä ja tutkia yritysten taloustietoja ja tehdä niistä johtopäätöksiä, sen verran hyvin Harri meitä koulutti.

Kuudes jakso syyskuussa 2018 sisälsi juridiikkaa eli tarkemmin sanottuna esimiehen työoikeutta, sopimusjuridiikkaa ja vastuullisuutta. Näistä erittäin hyödyllistä luennoista jäi erityisesti mieleen Kaija Kessin luennot Sanktiojärjestelmästä ja tilanteista, joissa työntekijä ei noudata työnantajan määräyksiä. Mitä niissä tilanteissa voi työnantaja tehdä? Millainen keinovalikoima on käytössä?

Oli mielenkiintoista kuulla myös erilaisista työoikeuden ajankohtaisista asioista ja muutamasta mielenkiintoisesta casesta, jotka liittyivät arkisiin työelämän asioihin ja miten niihin oli jouduttu ja millaiseen ratkaisuun päädytty.

Lokakuun alussa 2018 järjestetyllä seitsemännellä jaksolla keskityimme erityisesti viestinnän ympärillä tapahtuviin asioihin. FT, dosentti Jukka-Pekka Puro Turun yliopistosta kertoi ensin yleisemmin, miten johtaminen on muuttunut ja muuttuu tässä viestinnän murroksessa, jossa erilaiset sukupolvet ja teknologia kohtaavat.

Rami Saarela (Vapa Media Oy) toi myös hyvin esille sisältömarkkinointia sekä tiedottamisen ja viestinnän pelisääntöjen tärkeyttä ja erityisen hyödyllisenä pidin Ramin tapaa tehdä viestinnän johtamista. Esitellystä mallista on varmasti hyötyä myös oman liiketoiminnan viestinnän suunnittelussa ja johtamisessa.

Myös Maija Hakalan kriisiviestintä luento oli erittäin silmiä avaava ja hyödyllinen. Tärkeimpänä oppina oli, että kriisiviestintä kannattaa suunnitella ja rakentaa niin sanotusti hyvänä aikana, kun kriisiä ei ole liiketoiminnassa päällä, jotta kriisin tullessa on valmis suunnitelma, jota voi lähteä toteuttamaan.

Kriisin ollessa jo päällä, voi muuten tehdä harkitsemattomia virheitä kovassa kiireessä, jos kriisisuunnitelmaa ei löydy.

Tätä kirjoittaessa olemme siis KiRa JOKO 1:sen osalta viimeistä jaksoa vaille valmiita. Viimeisen jakson aiheena meillä on Asiakkuus.  Tämä kyseinen jakso (8.-9.11.2018) osuu päällekkäin oman liiketoimintani vuoden pääasiakastapahtuman eli Tampuurin Käyttäjäpäivien kanssa.

Itse aihe, Asiakkuus, osuus kyllä hyvin yhteen viimeisen jakson kanssa eli tapaamme kahden päivän ajan meille Visma Tampuurissa tärkeimpiä henkilöitä eli meidän kiinteistötietojärjestelmä Tampuurin käyttäjiä yli 150 kappaletta. Pääsemme tapahtumassa keskustelemaan ja läpikäymään uutuuksia sekä vaihtamaan ajatuksia erilaisista Tampuuriin liittyvistä kehityksistä. Valitettavasti tämä aiheuttaa sen, että en henkilökohtaisesti pääse osallistumaan viimeiselle yhteiselle jaksollemme Tampereella. Lämmöllä odotan kuitenkin jo kurssin päätösristelyä, joka on sovittu helmikuulle 2019.

Kaiken kaikkiaan KiRa JOKO 1 -koulutus on ollut erittäin hieno ja onnistunut koulutus, jota voin henkilökohtaisesti suositella kaikille kiinteistöalan johtajille, niin nykyisille kuin tulevillekin. Koulutus on paitsi tarjonnut pienen hengähdystauon kiireisen arjen keskelle, niin myös loistavan tavan oppia uutta sekä verkostoitua sosiaalisesti samojen asioiden parissa painivien henkilöiden kanssa. Isot kiitokset Kiinkolle ja Tampereen yliopistolle kurssin järjestämisestä ja erityinen kiitos kaikille kanssaopiskelijoille, olette huipputyyppejä kaikki!


Juha Raitanen
Toimitusjohtaja, Visma Tampuuri Oy

Lue lisää KiRa JOKO -koulutuksesta