Hyppää pääsisältöön

Juha Raitanen: Dublinin tuliaiset – oppeja markkinoinnista ja asiakkaiden huomioinnista (osa 2)

Julkaistu 27.6.2019
,
päivitetty 27.1.2021
Tampereen yliopisto
Valkoisten origami-veneiden joukko seuraa johtavaa violettia origami-venettä
Kirjoitus on toinen osa KiRa JOKO 1 -kouluksesta kertovaa julkaisusarjaa, jonka kirjoittajana on johtamiskoulutukseen osallistunut Juha Raitanen.

Neljännen KiRa JOKO 1-opintojakson vietimme Dublinissa toukokuussa 2018. Matkan aikana opimme niin Irlannin taloustilanteesta kuin digitaalisesta markkinoinnista, hakukoneoptimoinnista sekä sosiaalisesta mediasta. Vierailimme muun muassa Twitterin Dublinin konttorilla kuulemassa mielenkiintoista esitystä.

Minulle henkilökohtaisesti Dublinin matka tarjosi hyviä oppeja muun muassa markkinointiin liittyen ja taisi siinä tulla hieman sparrailtua Tampuurin uutta markkinointisuunnitelmaakin näiden loistavien asiantuntijoiden sekä vielä parempien kurssikavereiden kanssa. Erityisesti idea Studio Tampuurista syntyi tällä matkalla ja sen parissa olemmekin työstäneet jo useampia videoita.

Lisäksi Googlelta alun perin tullut ajatus nopeasta ostopäätöksestä tuli myös läpikäytyä ja siitä on kyllä ollut hyötyä myös omassa tehtävässä, kun olemme markkinointia ja myyntiä suunnitelleet. Tämä ajatus kulkee siis termillä ”Zero moment of truth”.

Tärkein oppi matkalta oli kuitenkin asiakkaiden huomioiminen.

Asiakkaiden on tunnettava, että heillä on merkitystä. Tärkein syy, miksi asiakkaat lähtevät on, että he tuntevat, että heitä ei kuunnella tai heidän pyyntöihinsä ei reagoida.

”Business is people influencing people!” tai toisin sanottuna, liiketoiminta on kuitenkin aina loppujen lopuksi ihmiseltä ihmiselle tapahtuvaa (human to human, H2H) ja tästä syystä tämä nostaa sosiaalisen median merkittävyyttä tulevaisuuden markkinoinnissa.

Tärkeä oppi oli myös niin sanotun Bullseye Customer (napakymppiasiakas) termin oppiminen, eli ”paras asiakas on sellainen, joka tarvitsee, haluaa ja joka arvostaa sitä, mitä meillä on tarjota ja on halukas ja kykenevä maksamaan siitä”. Tämä auttaa keskittämään fokuksen markkinan ytimeen.

Tämän opin mukaan ei siis kannata myydä haulikkoammunnalla kaikkea kaikille, vaan pitää miettiä, mikä tai kuka on meidän maali? Mitä tarpeita näillä asiakkailla on? Mitä tarjoamme näille ”napakymppi” asiakkaille? Mitä tietoa asiakkaamme tarvitsee, jotta hän voi tehdä päätöksen ostamisesta?

Niin ja jäin siitä Dublinin reissusta ihan muitakin mukavia muistoja, pääsimme tutustumaan paikalliseen viskin tuotantoon eli vierailimme Teeling Distilleryssä, jossa omistaja ja perustaja Jack Teeling kertoi yrityksensä mielenkiintoisen tarinan ja minä pääsin toki vuosikurssin vanhimpana kiittämään häntä loistavasta luennosta. On aina mukava tavata henkilöitä, jotka ovat innostuneita ja omistautuneita omalle yritykselleen ja liiketoiminnalleen, kuten Jack Teeling. Toki pääsimme maistamaan myös loistavia paikallisia viskejä ja joillekin meistä taisi joku pullo lähteä mukaan myös tuliaisiksi.


Juha Raitanen
Toimitusjohtaja, Visma Tampuuri Oy

Lue lisää KiRa JOKO -koulutuksesta