Hyppää pääsisältöön

Hanna Rönkä: "Ilman ylempää tutkintoa en olisi päässyt etenemään urallani"

Julkaistu 6.9.2019
,
päivitetty 13.12.2019
Tampereen ammattikorkeakoulu
Kuvassa hymyilee hyvinvointiteknologian opiskelija Hanna Rönkä
Ylöjärveläinen Hanna Rönkä valmistui TAMKin hyvinvointiteknologian ylemmästä tutkinto-ohjelmasta kesällä 2018.

Kuka olet?

Olen kohta 38-vuotias ylöjärveläinen, entinen hoitaja ja nykyinen asiantuntija. Alunperin valmistuin kätilöksi ja sairaanhoitajaksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta ja terveydenhoitajaksi Hämeenlinnasta HAMKista. Kesäkuussa 2018 valmistuin TAMKista, hyvinvointiteknologian YAMK-koulutuksesta tutkintonimikkeellä terveydenhoitaja (ylempi AMK).

Millainen on työhistoriasi?

Vuonna 2005 aloitin kätilönä TAYSissa riskiraskauksien osastolla, ja jäin sieltä äitiyslomalle 2006. Vuonna 2008 aloitin kotisairaanhoitajana Tampereella ja 2010 jäin taas äitiyslomalle, mutta äitiysloman aikana opiskelin terveydenhoitajan tutkinnon. Kesäkuussa 2011 aloitin terveydenhoitajana Nokian kaupungilla, mistä irtisanouduin tasan seitsemän vuotta myöhemmin. Opintovapaalla olin viimeisen vuoden.

Mikä sai sinut innostumaan hyvinvointiteknologian koulutuksesta? 

Olin pari vuotta sillä ajatuksella, että jotain täytyy vielä tehdä. Koin, ettei urakehitykseni voinut jäädä vain terveydenhoitajan työhön. Hyvinvontiteknologia vaikutti mielenkiintoiselta ja nykyaikaiselta tutkinnolta, joten päätin hakea opiskelupaikkaa.

Parasta opinnoissa oli uusien asioiden oivaltaminen, ammatillinen kehittyminen. Oli ilo huomata, että hoitajataustainen voi tehdä muutakin kuin hoitotyötä. Haastavinta opiskelussa oli perheen, työn ja opintojen yhteensovittaminen, mutta siihenkin auttoi opintovapaa, vaikkei se taloudellisesti ollutkaan mikään helppo rasti. 

Mistä teit opinnäytetyösi?

Opinnäytetyö teimme parityönä, aiheenamme oli terveyspalvelujen neuvonnan chat-palvelun kehittäminen. Idea oli työelämälähtöinen ja todella mielenkiintoinen tehdä. 

Miten näet opintojen merkityksen omalla urallasi? 

Suosittelen jatkokoulutusta kaikille. Asetin itselleni tavoitteen opintojen alussa, että löydän itselleni uuden työpaikan, jossa on myös etenemismahdollisuuksia. Tavoitteet täyttyivät yli odotusten, ja olen aloitin valmistumisen aikoihin työnkulkujen asiantuntijatehtävät isossa IT-yrityksessä terveydenhuollon osa-alueella. Elokuussa 2019 vaihdoin positiota yrityksen sisällä ja pääsin lähemmäksi alkuammattiani. Nykyään toimin äitiys- ja lastenhuollon tuoteasiantuntijana, ja tämä tuntuu juuri nyt oikealta polulta. Ilman tätä ylempää tutkintoa en olisi päässyt etenemään urallani.

Kenelle suosittelisit opintoja?

Kaikille, jotka haluavat kehittää itseään ja mennä urallaan eteenpäin. Tosin se vaatii myös omaa aktiivisuutta ja tavoitteita, jos haluaa vaihtaa työpaikkaa.

 

Tutustu tarkemmin: 

Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, Hyvinvointiteknologia

Insinööri (ylempi AMK), Hyvinvointiteknologia

Tradenomi (ylempi AMK), Hyvinvointiteknologia