Hyppää pääsisältöön

Hallintotieteet

Tampereen yliopisto
Puhelinnumero0294 5211(vaihde)
SijaintiKanslerinrinne 1, Pinni A, 33100 Tampere
Jonne Renvall 2016

Tampereen yliopiston hallintotieteet on Suomen suurin hallintotieteellistä koulutusta ja tutkimusta harjoittava yksikkö. Koulutus- ja tutkimusalojamme ovat julkishallinto, julkinen talous, julkisoikeus, alueiden dynamiikka ja ympäristöpolitiikka.

Yksikössä työskentelee 15 professoria ja noin 75 muuta tutkijaa ja opettajaa. Viidestä opintosuunnastamme ja neljästä kansainvälisestä maisteriohjelmastamme valmistuu vuosittain noin 140 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanutta hallinnon asiantuntijaa ja kymmenen tutkijakoulutuksen saanutta hallintotieteen tohtoria.

Olemme julkishallinnon merkittävä kumppani ja Euroopan johtavia yksiköitä julkisen toiminnan, aluekehityksen, ympäristöpolitiikan sekä julkisen ja yksityisen toiminnan rajapintojen tutkimuksessa. Toteutamme vuosittain lukuisia tilaustutkimuksia ja selvityksiä ministeriöille, kunnille, kuntayhtymille sekä muille toimijoille. Lisäksi yksikön henkilökunta toimii kansainvälisissä asiantuntijatehtävissä mm. Maailmanpankin, Euroopan neuvoston, Euroopan komission ja OECD:n toimeksiannoista.

Keskeisiä tutkimusrahoittajiamme ovat Suomen Akatemia, Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvosto, Euroopan Komissio, julkishallinnon toimijat sekä lukuisat säätiöt ja kansainväliset rahoittajat kuten pohjoismaiden ministerineuvosto.