Hyppää pääsisältöön

Diplomi-insinööri, joka ei koskaan opi liikaa

Julkaistu 29.11.2021
,
päivitetty 31.10.2022
Tampereen yliopisto
Ohjelmistoyrityksen palvelupäällikkönä työskentelevän Mika-Matti Ojalan mielestä töiden ohella opiskelu on ollut palkitsevaa ja motivoivaa, kun opittua teoriaa on mahdollista päästä testaamaan omassa työssä samoin tein.

”Vain muutos on pysyvää.” Tämä motto kannustaa tuotantotalouden diplomi-insinööriä Mika-Matti Ojalaa oppimaan uutta. Hän työskentelee Turussa ohjelmistoyrityksen palvelupäällikkönä. Työ vaatii paitsi ymmärrystä alasta, teknologioista ja ohjelmistokehityksestä myös jatkuvaa valmiutta pitää oma osaaminen ajan tasalla.

– IT-alalla työskennellessäni muutos on ainoa asia, mistä voin olla takuulla varma. Jos asennoituisin nyt niin, että kaikki tähän asti oppimani riittää, en pääsisi työelämässä kovinkaan pitkälle. Siksi olen utelias, tiedonnälkäinen ja kysyn mielelläni kysymyksiä, Ojala kiteyttää.

”Oppiminen jatkui työpaikalla”

Ojala aloitti tietotekniikan opinnot Turun ammattikorkeakoulussa vuonna 2010. Pari vuotta opiskeltuaan hän haki sisäisesti siirtoa tuotantotalouden puolelle ja valmistui tuotantotalouden insinööriksi vuonna 2017. Jo silloisten opintojen aikana Ojala aloitti oman alansa työt Porissa. Hän halusi jatkaa opiskeluaan DI-ohjelman parissa ja työskennellä samanaikaisesti. Opiskelu Tampereen yliopiston Porin kampuksella kiinnosti erityisesti siksi, että opinnot sai helposti sovitettua yhteen työn kanssa.

– Kun valmistuin insinööriksi, ajattelin, että ammattikorkeakoulun käytännönläheisen opetuksen ansiosta olisin täysin valmis työelämään. Huomasin pian, että tutkinto oli antanut hyvät valmiudet työskentelyyn, mutta oppiminen jatkui työpaikalla. Kun aloitin töiden ohella diplomi-insinöörin opintoni, pääsin soveltamaan reaaliaikaisesti teoriaopintoja työssäni, Ojala pohtii.

”Kaiken opiskelun ei tarvitse tähdätä tutkintoon”

Ojala on oppinut paljon opiskeltuaan yli kymmenen vuoden ajan eri korkeakouluissa. Hän haluaa opiskella tulevaisuudessakin lisää, vaikka alan tutkinnot ovatkin jo taskussa. Seuraavana häntä houkuttelevat lukuisat tekniikan alan verkkokurssit. Lisäksi hän oppii jatkuvasti uutta työssään ja pääsee soveltamaan oppimaansa käytännössä.

– ¬Oppiminen on jatkuva prosessi. Tutkintoni eivät takaa sitä, että tunnen alani läpikotaisin hamaan tulevaisuuteen saakka. Siksi osaamista on hyvä päivittää jatkossakin. Kaiken opiskelun ei tarvitse tähdätä tutkintoon, vaan IT-alalla yksittäisillä verkkokursseillakin voi oppia korvaamattoman arvokasta tietoa esimerkiksi ohjelmistokehityksen eri osa-alueista.

Ojala haluaa kuitenkin asennoitua työn arkeen ja oppimiseen rennoin fiiliksin. Oppimisen ei hänen mielestään tulisi tuntua ainaiselta suorittamiselta.

– Tarjontaa osaamisen kehittämiseen on niin paljon kuin sitä vain haluaa ja jaksaa etsiä, joten opiskella ehtii koska tahansa, hän tiivistää.

Kolme asiaa, jotka edistävät Mika-Matti Ojalan mielestä jatkuvaa oppimista:

  1. Hyvä ja sinnikäs asenne. Uuden oppiminen ei pääty siihen, kun siirrytään työelämään. Oppiminen esimerkiksi muuttaa muotoaan, kun osaamista pääsee soveltamaan käytännössä työpaikalla ja asiakastyössä.
  2. Lyhyet opintokokonaisuudet. Tarjolla on yhä enemmän kursseja, joihin voi osallistua kuka tahansa. Esimerkiksi monia tekniikan alan verkkokursseja voi suorittaa missä tahansa ja milloin vain, mikä tekee opiskelusta joustavampaa.
  3. Monimuotoisesti toteutetut tutkinto-ohjelmat. Silloin kun opiskelu ei vaadi läsnäoloa päiväisaikaan, on opiskeleminen helpompaa myös työssäkäyvälle ja perheellisille.