Hyppää pääsisältöön
kuvituskuva

Digitalisaatio-kehittämishanke

Digitalisaation yleinen kehitys on tuonut meille tarjolle valtavan määrän erilaisia laitteita, ohjelmistoja ja toiminnallisuuksia, joita voimme käyttää työssä, opiskelussa ja arkielämässä hyödyksemme. Tärkein asia digitalisaatiossa eivät kuitenkaan ole viimeisimmät laitteet tai mahdollisimman laaja ohjelmien määrä, vaan se, kuinka hyvin osaamme näitä hyödyntää – yksilön digitaaliset valmiudet. Digitalisaatio-kehittämishanke on yksi neljästä Tampereen korkeakouluyhteisön strategisista kehittämishankkeista vuosille 2019–2023. Kehittämishankkeen tehtävänä on edistää toiminnallaan yhteistä digitalisaation linjaa koko Tampereen korkeakouluyhteisössä.

Digitalisaatio-kehittämishanke - Tausta ja visio

person looking in VR-headset.

Hankkeen tausta

Digitalisaation kehittämishankkeen toiminnan tavoitteet perustuvat Tampereen korkeakouluyhteisön digivisioon, jonka konsistori hyväksyi vuonna 2018.

Digivisio 2023 teesit ovat kehittämishankkeessa muokkautuneet kuudeksi teemaksi, joiden alla toteutetaan koko korkeakouluyhteisöä osallistavia kehitysprojekteja.

Digitalisaatiolla tarkoitetaan käytäntöjen ja toimintakulttuurin muutosta kohti digitaalisia toimintatapoja.

Korkeakoulun Digivisio 2023

Kampus siellä missä sinäkin

  • Luomme yhteisen digitaalisen kampuksen, joka tarjoaa mahdollisuuden joustavaan työhön ja opiskeluun ajasta sekä paikasta riippumatta.

Digitalisaatio on yhteisömme rohkea uudistusvoima

  • Mahdollistamme oppimisen tehokkaamman personoinnin, avoimen tieteen tavoitteiden saavuttamisen sekä yhteisön ja kumppanien sujuvamman yhteistyön.
  • Luomme rohkeaa kokeilukulttuuria pitkäjänteisen kehitystyön rinnalle.
  • Opiskelijat ja henkilöstö kehittävät aktiivisesti omaa digiosaamistaan.

Digivisio 2023 teesit

1. Työskentelemme ajasta ja paikasta riippumattomasti​

2. Edistämme avoimen tieteen ja tutkimuksen tavoitteita​

3. Vapautamme aikaa rutiineilta ydintoimintaa enemmän edistävään työhön

4. Opimme joustavasti ja omille tavoitteille rakentaen

5. Toimimme ja kehitämme tiiviisti kumppaniemme kanssa

Digitalisaatio-kehittämishankkeen teemat

Digitaalinen oppiminen

Tavoitteena on mahdollistaa korkealaatuinen, aika- ja paikkariippumaton oppiminen. 

Digitaalinen tutkimus

Tavoitteena on mahdollistaa tutkimuksen rutiinitöiden automatisointi, sekä tutkimusinfrastruktuurin etäkäyttö. 

Pelillistäminen

Tavoitteena on mahdollistaa pelillisyyden hyödyntäminen laaja-alaisesti tutkimuksessa, oppimisessa, opetuksessa ja viestinnässä.

Digitaalinen kampus

Tavoitteena on parantaa kampusten käyttäjäkokemusta, sekä mahdollistaa tehokas ja älykäs tilankäyttö.

Digitaalinen kumppanuus

Tavoitteena on mahdollistaa rikas ja tuloksekas etävuorovaikutus korkeakoulun kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. 

Digitaalinen valmius

Tavoitteena on mahdollistaa kaikille korkeakouluyhteisön jäsenille jatkuva digitaalisissa valmiuksissa kehittyminen lähtötasosta riippumatta.

Digitalisaatio-kehittämishanke edistää teemojen tavoitteita

  1. Käynnistämällä ja resursoimalla digitalisaatioon liittyvää keskustelua ja hanketoimintaa korkeakoulunyhteisön sisällä, ja sen kansallisten ja kansainvälisten sidosryhmien kanssa. 

  2. Kokeilemalla ja arvioimalla digitalisaation uusia mahdollisuuksia korkeakouluyhteisössä pilottiprojektien kautta. 

  3. Viestimällä käytännönläheisesti ja yhteistyölähtöisesti digitalisaatiokehityksestä korkeakouluyhteisössä, tukien sekä strategista että päivittäistä toimintaa. 

robot
DigiTalk- Blogging about Digitalization at Tampere Universities

Digikehityksen ajankohtaisia kuulumisia

Ota seurantaan DigiTalk-blogi ja Twitter, niin pysyt mukana kehittämishankkeemme ajankohtaisissa nostoissa, uutisissa ja tapahtumissa.