Hyppää pääsisältöön

Arto Haveri: Soteuudistuksen lyhyt oppimäärä

Julkaistu 28.11.2019
,
päivitetty 28.11.2019
Tampereen yliopisto
PARAS ensin – Sotehistorian alkupiste sijoitetaan tavallisesti vuoteen 2005, jolloin kunta-ja palvelurakenneuudistus PARAS aloitti sen yritysten sarjan, jonka tarkoituksena on ollut sosiaali- ja terveystoimen uudistaminen järjestämällä palvelut kuntaa laajemmalla alueella. Viimeisin vaihe päättyi Sipilän hallituksen maakunta- ja sote-uudistuksen kaatumiseen. Väliin mahtuu yritys vahvojen peruskuntien mallilla sekä kaksitasoisella ja yksitasoisella kuntayhtymällä. Kaikista yrityksistä vain kunta- ja palvelurakenneuudistus – paras nimensä mukaisesti – onnistui saamaan aikaan konkreettisia rakenteellisia muutoksia. Sekin kovin vajavaisesti.

Käyttämättömiä mahdollisuuksia

Harva muistaa että leveämpiä hartioita haettiin jo vuonna 2000 alkaneella seutukuntien tuki -hankkeella. Nyt kun kuntayhtymien ohjaus ja kansanvaltaisuuskysymykset ovat jälleen huomion kohteena, on hyvä muistaa, että jo 2004 säädettiin laki seutuvaltuustokokeilusta 62/2004, jolla tehtiin mahdolliseksi suoralla kansanvaalilla valittu seutukunnallinen valtuusto. Lakia ei koskaan käytetty. Yhtä huonosti – tai oikeastaan vielä heikommin – kävi esitykselle laiksi metropolihallinnosta (2014), jota huolellisen valmistelun jälkeen ei koskaan edes viety Eduskuntaan.

Kokemusta on mutta opitaanko mitään?

Kokeiluja toki tarvitaan jatkossakin, mutta aika monia asioita on jo kokeiltu ja testattu. Kerrostunutta tietoa on olemassa kohtuullisen runsaasti. Seutukuntien yhteistyökokeilusta on toteutettu laaja arviointitutkimus, samoin Kainuun hallintokokeilusta ja Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta. Kuntaliitoksia on tutkittu. Perustuslain reunaehtoja on raportoitu monissa Perustuslakivaliokunnan mietinnöissä ja lakiasiantuntijoiden lausunnoissa. Kaiken järjen mukaan meidän pitäisi olla paljon kokeneempia ja valmiimpia uudistusten toteuttamiseen kuin kaksikymmentä vuotta sitten.

Sotehistoriasta pitäisi voida oppia. Seuraavassa muutama oma kiteytykseni, aluksi uudistuksen sisällön ja sitten prosessin osalta.

Kuntien välinen vapaaehtoinen yhteistyö ei ihmelääke

Kuntien välinen vapaaehtoinen yhteistyö ei ole niin helppo ja yksinkertainen ratkaisu ongelmiin, kuin eräissä keskusteluissa on viime aikoina annettu ymmärtää. Yhteisten toimielinten synnyttäminen on kivuliasta ja kuntayhtymät ovat hankalia talouden ja ohjauksen osalta sekä herkkiä ristiriidoille, etenkin silloin kun pitää tehdä palveluverkon uudistuksia tai muita ”vaikeita päätöksiä”. Ja soten uudistamisessa on kysymys myös palveluverkon muutoksista, vaikka poliitikot mieluummin jättävät tämän aiheen käsittelemättä. Pakkokuntayhtymät eivät lisäksi todennäköisesti läpäise perustuslain seulaa. Jonkinlainen puitelaki yhdistettynä keppiin ja porkkanaan edistäisi kuntapohjaista voimavarojen kokoamista, mutta kehitys voisi silti jäädä hyvin eritasoiseksi ja monet kunnat pudokkaiksi.

Itsehallinto ja integraatio ajavat valinnanvapauden edelle

Itsehallintoalueisiin perustuva malli näyttäisi toteuttavan parhaiten yhdenvertaisten palvelujen tavoitetta, sillä on myös kyky palveluverkon uudistamiseen. Valinnanvapautta ei kuitenkaan tule kytkeä malliin Sipilän hallituksen esittämällä tavalla, vaan olisi parempi keskittyä palveluintegraation edistämiseen ja digitalisointiin. Itsehallintoalueiden itsehallintoon tulisi myös panostaa ja antaa alueille valta toteuttaa ratkaisuja, joissa alueiden erityispiirteitä voitaisiin huomioida.

Superpirullinen ongelma

Uudistuksen prosessista yleisin opetus on se, että kysymys on äärimmäisen monimutkaisesta, sekä poliittisia että muita intohimoja herättävästä ilmiöstä, johon asiantuntijoillakaan ei ole selkeitä ratkaisuja. Varsinainen superpirullinen ongelma.

Helpommin kameli menee neulansilmästä läpi kuin… 

Perustuslain antama liikkumatila uudistukselle on tehtyjen tulkintojen perusteella kovin ahdas. Yhtäältä perusoikeuksien toteutuminen, toisaalta kunnallinen tai yhtä kuntaa laajemmalla alueella toteutettava itsehallinto ovat kareja, joihin uudistus voi tarttua.

Parlamentaarista pukkaa

Hallituskausi on lyhyt ja poliittiset jännitteet ilmiön ympärillä voimakkaita. Tämän mittaluokan uudistuksen toteuttaminen näyttää vaativan parlamentaarista valmistelua tai vähintään hyvin voimakasta hallitusta. Jälkimmäinenkään ei välttämättä riitä, jos uudistusaikataulu venyy.

Virkamiesvalmistelu arvoonsa

Politiikan ja hallinnon työnjako on pidettävä kirkkaana. Evidence based policy toimii paremmin kuin policy based evidence. Poliittista ohjausta ei tule viedä valmistelun yksityiskohtiin.

Aikatauluun realismia

Aikataulutukseen on hyvä saada realismia, periaate ”jos kaikki onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla” johtaa pettymyksiin. Lainvalmistelutyö vaatii aikansa.

Hallinnonuudistajan toiveuni

Hallinnonuudistajan toiveunessa kaikki kunnat ovat samanlaisia, solidaarisia toisilleen ja valmiita pyyteettömään kaikkia hyödyntävään yhteistyöhön. Näin sama malli toimisi hyvin kaikkialla. Kuntapohjainen ratkaisu voitaisiin saavuttaa ilman perustuslakiongelmia. Toisessa unessa soteuudistus voidaan tehdä irrallaan kuntauudistuksesta ja maakunnista. Hallittavien muuttujien määrä olisi pieni ja poliittiset riskit vähäisempiä. Todellisuus on kuitenkin toinen. Kunnat ovat erilaisia, vapaaehtoinen yhteistyö on kivuliasta ja sote on kuntien sisällä.

Arto Haveri

 Hallintotieteiden tohtori Arto Haveri toimii kunnallispolitiikan professorina Tampereen yliopistossa.

 

 

 

 

Tutustu tarkemmin sosiaali- ja terveysalan johtamiskoulutukseen

Sosiaali- ja terveysjohtamisen Executive MBA