Hyppää pääsisältöön

Alumnimme Salla Eckhardt: Arkkitehti edistää Microsoftilla rakennusten elinkaaren digitalisointia, kestävää kehitystä ja esteettömyyttä

Julkaistu 13.10.2022
,
päivitetty 13.10.2022
Tampereen yliopisto
Salla_alumni_tarina
Yhdysvaltain Seattlessa asuva Salla Eckhardt on Tampereen yliopiston alumni, joka hyödyntää arkkitehtuurin ja rakennustekniikan osaamistaan Microsoftin palveluksessa. Kovan työn ja vahvasti tulevaisuusorientoituneen asenteensa ansiosta hän on päässyt tekemään yrityksessä kokonaan uuden aluevaltauksen. Rakennusten elinkaaren kokonaisvaltainen digitalisointi on hänelle sydämen asia, jolla hän tietää ravistelevansa perinteikästä kiinteistöalaa.

Tampereella syntynyt ja lapsuutensa Iitin kunnassa viettänyt Salla Eckhardt ei vielä nuorempana arvannut, mihin urapolku hänet aikanaan johtaisi – vaikka haaveet olivatkin suuria jo silloin. Nyt Salla tekee uraauurtavaa työtä rakennusten elinkaaren digitaalisoinnin parissa Yhdysvalloissa, Seattlessa, yritysjätti Microsoftin palveluksessa. Harva tietää, että Microsoft on itse asiassa yksi maailman suurimmista kiinteistönomistajista.

– Minulle oli aikanaan tarjolla kaksikin työpaikkaa Microsoftilla. Toiseen minulla oli valmiiksi vahva osaaminen ja aiempaa kokemusta, toisesta eivät osanneet rekrytoijatkaan tarkalleen sanoa, mitä työ pitäisi sisällään. Päätin valita jälkimmäisen, ja päädyin johtamaan Microsoftin Transformation Services -liiketoimintaa vuonna 2018, Salla kertoo.

Avoin tehtävänkuva antoi Sallalle mahdollisuuden innovoida jotain aivan uutta, ja niin sai syntynsä Microsoftin uusi, rakennusten digitaaliseen elinkaareen keskittyvä liiketoiminta. Tässä tehtävässään Salla muun muassa loi organisaationlaajuisen tietomallinnusohjelman, digitaalisen rakentamisen strategian ja digitaalisiin kaksosiin liittyvän strategian. Joulukuussa 2021 Sallasta tuli Digital Building Lifecycle and Innovation -yksikön johtaja.

Piirimestariksi vai olympialaisiin

Rakennusten digitaalinen elinkaari kiinnostaa Salla Eckhardtia muun muassa siksi, että digitalisaatio tekee tosielämän ilmiöt läpinäkyviksi ja auttaa paremmassa päätöksenteossa. Samalla pystytään parantamaan tuottavuutta ja työturvallisuutta sekä välttämään tarpeetonta lisätyötä.

– Rakennusteollisuus on yksi maailman vanhimmista teollisuuden aloista, joten perinteet elävät syvässä. Kiinteistötoiminnan digitalisaatio ymmärrettävästi ravistelee alan toimijoita, mutta esimerkiksi kestävän kehityksen ja esteettömyysvaatimusten takia emme voi jatkaa analogisella linjalla, Salla toteaa.

Rakennusalan digitalisointia Salla pitää itse asiassa verrattain yksinkertaisena prosessina, sillä rakentaminen tiilineen, putkineen ja puutavaroineen on pitkälti standardienmukaista geometriaa. Oman lisänsä kehitykseen tuo keinoälyn ja koneoppimisen hyödyntäminen, jolloin pienemmällä työvoimalla voidaan yltää parempiin tuloksiin.

Vaikka Salla ei koekaan tekevänsä nykyisessä tehtävässä suoraan korkeakoulututkintoaan vastaavaa työtä, hän näkee arkkitehti- ja rakennustekniikan opintojen antaneen vankan osaamispohjan ja alkusysäyksen oikeaan suuntaan.

– Professoreista etenkin Jarmo Laitinen ja Teuvo Tolonen ohjasivat meitä aikanaan digitaalisen rakentamisen urapolulle. Koen työskenteleväni tällä hetkellä usean eri tieteen haarakohdassa, johon liittyvät muun muassa ympäristöasiat ja kestävä kehitys, sosiologinen aspekti eli rakennusten käyttäjät sekä taloudellinen puoli eli rahoitus. Urapolkuni ei ole ollut ihan perinteinen ja sen löytäminen on vaatinut aikaa, mutta onneksi uskalsin valita näin. Kovaa työtä se on toki vaatinut, Salla toteaa.

Sallan innovatiivinen työ rakennusten elinkaaren digitalisoinnissa tähtäsi alun perin organisaation sisäiseen työkaluun, mutta se alkoikin levitä kulovalkean tavoin ja muuttui lopulta Microsoftin uudeksi tuotteksi. Työnantajaansa Salla arvostaa muun muassa siksi, että se antaa isot hartiat ja ilahduttavan paljon liikkumavaraa.

– Microsoftilla ei pidetä ihmisiä pakolla kiinni omassa tallissaan, vaan jokainen saa tehdä töitä myös muiden tiimien kanssa – niin paljon kuin vain jaksaa ja haluaa. Tällainen työpaikkakulttuuri on minusta innostava, ja on jokaisen oma päätös, tähtääkö piirimestaruuteen vai olympialaisiin, Salla tiivistää.

Suomalainen koulutus + kova työ = maailman paras osaaminen

Ennen muuttoaan Yhdysvaltoihin vuonna 2015 Salla työskenteli Suomessa älykkäiden rakennusten parissa muun muassa VTT:llä ja Tampereen kaupungilla. Siirtymä valtameren taa oli rohkea liike ja hyppy tuntemattomaan, sillä Sallalla ei ollut uusilla kulmilla aiempaa verkostoa. Hyvin pian hänelle alkoi valjeta, että Yhdysvalloissa tärkeintä ovat nimenomaan verkostot.

– Suomalaisilla ja yhdysvaltalaisilla on paljon opittavaa toisiltaan. Yhdysvalloissa rahankeruu on eri yhteyksissä ihan jatkuvaa, joten on tärkeää osata puhua omasta asiastaan selkeästi, lyhyesti, tarinallisesti ja sopivalla rytmillä. Meidän suomalaisten osaaminen on maailman parasta, mutta puhumisessa ja hissipuheissa voisimme vielä kehittyä. Yhdysvalloissa taas esimerkiksi monissa tekniikan alan töissä toimii henkilöitä, joilla on koulutus ihan muulta alalta, mutta silti he pärjäävät verkostojensa ja keskustelutaitojensa avulla, hän jatkaa.

Yhtenä suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuutena Salla pitää sitä, että opiskelijat voivat opiskella laajalla skaalalla monia eri oppiaineita. Itsekin hän opiskeli pääaineensa lisäksi muun muassa tuotantotaloutta, konetekniikkaa ja automaatiotekniikkaa. Opiskelu ei Suomessa ole myöskään pelkkää penkinkuluttamista, vaan sillä tähdätään aina laadukkaaseen oppimiseen.

Ulkomailla vietetyt vuodet ovat tuoneet Sallalle esiin sen, että suomalaisten asiantuntemus on todella maailmanluokkaa. Sitä kelpaa esitellä ulkomaillakin, ja Salla kannustaa myös muita lähtemään matalammalla kynnyksellä Suomen rajojen ulkopuolelle. Rohkeutta ja kannustusta hänelle ovat henkilökohtaisesti antaneet myös kolme läheistä sisarusta sekä uskaliaat ja yrittäjähenkiset vanhemmat.

– Opinnot Tampereen yliopistossa antoivat niin kovan osaamispohjan, että minun oli mahdollista jättää Suomessa taakse koko silloinen urani ja lähteä rakentamaan tyhjästä uutta urapolkua toiseen maahan. Yliopistolta jäi reppuun niin hyvä perintö.

 

INFOLAATIKKO

Kuka: Salla Eckhardt

Työ: Microsoftin Digital Building Lifecycle and Innovation -liiketoiminnan johtaja

Tutkinto: Arkkitehti (arkkitehtuuri ja rakennustekniikka)

Muuta: Luennoitsija ja mentori, National BIM Program Steering Committee -komitean puheenjohtaja, Digital Twins Consortium AECO -komitean puheenjohtaja, VRAR Association AECO -komitean puheenjohtaja.

Sitaatti: ”Tampereen yliopiston alumnius merkitsee minulle yksinkertaisesti sitä, että olemme maailman parhaita.”

 

Teksti: Tiina Leivo
Kuva: Aamulehti

Tutustu muihin alumnitarinoihin