Hyppää pääsisältöön

Alumnimme Roope Mäenpää: Säveltäjä Mäenpäälle opettaja oli tärkeä esikuva ja inspiraation lähde

Julkaistu 13.10.2021
,
päivitetty 2.6.2023
Tampereen ammattikorkeakoulu
Roope Mäenpää istuu flyygelin edessä
Luovuus, mielenrauha ja palo tekemiseen – näillä sanoilla voisi kuvailla TAMKin Vuoden Alumnia, säveltäjä Roope Mäenpäätä, 31. Jo nuorella iällä sävellysuran aloittanut Mäenpää on TAMKin kasvatti ja säveltäjä Jouni Kaipaisen oppilas.

Roope on säveltäjä, joka edustaa uuden polven säveltäjäkaartia. Hänen säveltämiään kappaleita on soitettu niin Radion sinfoniaorkesterin ja Tampere Filharmonian lavoilla kuin ympäri maata eri konserttiestradeilla. Sävellystuotanto on monipuolista kamarimusiikista teatterimusiikkiin, lastenkonserteista kantelekonserttoihin.

Lapsuutensa musiikin parissa viettänyt Roope aloitti sävellysopinnot jo yläkoululaisena säveltäjä Paavo Korpijaakon oppilaana, mutta uran alku ei ollut helppo.

– Sävellysopiskelun alkutaival oli minulla kovastikin tahmea – vie aikaa, että musiikillinen ajattelu alkaa siirtymään paperille edes suhteellisen vaivattomasti. Tämän alkukankeuden tunnistan omissakin oppilaissani, Roope toteaa.

Ensimmäisen sävellyksen soolosellolle hän teki vuonna 2007 olleessaan vielä Tampereen konservatorion oppilas. Sävellys esitettiin TAMKin sävellysluokan konsertissa.

Kesti vielä pari vuotta, kunnes Roope tunnusti itselleen, että hän voisi olla ammattisäveltäjä.

– Aleksanterin kirkkopuistossa sain ajatuksen, että säveltämisestä voisi tulla ammattini, hän toteaa.

Roope hakeutui TAMKiin opiskelemaan sävellystä silloiseen muusikon koulutusohjelmaan, koska hänen arvostamansa säveltäjä Jouni Kaipainen opetti siellä. Opettaja-oppilassuhde oli erittäin merkityksellinen Roopelle.

– Opettaja-oppilassuhteeni Jouniin oli sanoin kuvaamattoman syväluotaava ja selittämätön, hän kuvailee.

Opinnoissa parasta työelämälähtöiset projektit

Opintojen aikana tapahtuu kasvua niin ihmisenä kuin tulevaan ammattiinkin. Opinnot toivat mukanaan merkittäviä oppimiskokemuksia, niin Roopellekin.

– Erilaiset työelämälähtöiset projektit voivat arvaamattomuudessaan olla parasta oppia, mitä koulu voi tarjota. Upein kokemus oli opinnäytetyöprojektin toteutus yhdessä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun projektissa, hän muistelee.

Musiikinopinnoista haaveileville Roope suosittelee syvällistä pohdintaa siitä, miten tarjolla olevat opintovaihtoehdot voivat tukea parhaiten urasuunnitelmia.

– Opinnoissa vaativinta lienee ajanhallinta. Instrumenttiharjoitteluun on varattava paljon aikaa, ja myös säveltäminen vaatii edes alkeellista mielenrauhaa.

 

Lue Roopen tuotannosta täältä https://roopemaenpaa.com/bio/

 

Teksti: Kukka-Maaria Korko

Kuva ja video: Jaakko Saarilampi ja Tampere Filharmonia

 

Linkki muihin alumnitarinoihin