Hyppää pääsisältöön

Alumnimme Markus Malvisalo: Proakatemiassa vahvasti mukana yrittäjäasenne, itseohjautuvuus ja aloitteellisuus

Julkaistu 28.1.2020
,
päivitetty 19.11.2021
Tampereen ammattikorkeakoulu
Markus Malvisalo
Yrittäjä Markus Malvisalo toimii perustamansa Visual Works - videotuotantoyhtiön vastaavana tuottajana. Markuksen yritys täytti joulukuussa 2019 kunnioitettavat kymmenen vuotta ja on vakiinnuttanut asemansa toimialallaan. Markus on saanut yrittäjyydelleen vankan pohjan Tampereen ammattikorkeakoulun yrittäjyyskoulutukseen keskittyvästä Proakatemiasta, josta hän valmistui tradenomiksi vuonna 2009. Pari vuotta sitten Markus haki uutta näkökulmaa yrittäjyyteen ja suoritti TAMK Proakatemiassa vielä ylemmän AMK-tutkinnon.

Markus Malvisalo on kotoisin Tampereen kupeesta Pirkkalasta. Ylioppilaaksi Markus kirjoitti Tampereen yhteiskoulun lukiosta, joka on ilmaisutaidon erityislukio. Videot ja kaikenlainen visuaalinen viestintä sekä internet julkaisualustana kiinnostivat nuorta miestä. Lukion jälkeen Proakatemian yrittäjyysopinnot tuntuivat luontevalta vaihtoehdolta. Opinnoista löytyi paljon samanhenkistä seuraa ja yritysidea lähti etenemään opiskelukavereiden kesken.

- Valmistuin TAMKista kymmenen vuotta sitten yrittäjyyden ja tiiminjohtamisen tutkinto-ohjelmasta tradenomiksi, tiiminjohtamista työni sanan varsinaisessa merkityksessä onkin. TAMKin opinnoista sain paljon eväitä ryhmässä työskentelyyn, vuorovaikutussuhteisiin ja dialogiin, Markus painottaa.

- Yrittäjäasenne, itseohjautuvuus ja aloitteellisuus olivat myös paljon esillä koulutuksessa, ne ovatkin yrittäjän työn peruspilareita. Kärjistäen voi sanoa, että yrittäjyys itsessään on asenne. Erilaiset taidot voi oppia, mutta taustalla pitää aina olla oikea asenne.

Markus hakeutui uudelleen Proakatemiaan jo kokeneena yrittäjänä ja suoritti ylemmän AMK-tutkinnon vuonna 2018.

- Tuntui, että tarvitsin uusi näkökulmia ja ajatusten tuulettamista. Opintojen aikana tutustuin myös muihin yrittäjiin ja sain sitäkin kautta uutta virtaa omaan tekemiseeni. Suoritin tutkinnon työn ohella ja opintokokonaisuus oli hyvin rakennettu ajatellen juuri työssäkäyviä ihmisiä, Markus kiittelee.

Kaikki lähtee liiketoiminnan tuntemuksesta

- Yhtiömme asiakaskunta on monipuolinen ja sen myötä myös tuotantojamme on moneen lähtöön. Olemme tehneet niin mainoksia, brändiviestintää kuin musiikkivideoita.

Markus kokee saaneensa opinnoistaan hyvän pohjan ymmärtää niin oman yrityksensä kuin myös asiakkaidenkin liiketoiminnan lainalaisuuksia.

- Liiketoimintatuntemusta tarvitaan tietysti oman yrityksen toiminnan johtamisessa ja kehittämisessä, mutta sitä tarvitaan myös videotuotantojen suunnittelussa. Niissä asiakkaan tarpeet, kohderyhmät ja tavoitteet ovat kaiken keskiössä. On todella tärkeää ymmärtää asiakkaan bisnestä ja tavoitteita. Pitää miettiä mikä asiakkaan yritystoiminnassa on se niin sanottu pihvi, Markus korostaa.

Muutamia vuosia sitten yritys oli vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa, niistä selviämisen Markus mainitsee tärkeäksi virstanpylvääksi urallaan.

- Vaikeudet kasaantuivat ja olivat varmasti monen tekijän yhteissumma. Selvisimme kuitenkin niistä ja pääsimme jatkamaan työtämme. Koen oppineeni yrittäjänä näistä vaikeuksista paljon.

Teksti Minna Puntila
Kuva Vessi Hämäläinen

Tutustu muihin alumnitarinoihin