Alumnimme Lena Meriläinen: Teatterimontusta TV-töihin
Tampereen yliopiston nelivuotiselta näyttelijäkurssilta, nykyisestä Nätystä, vuonna 1978 valmistunut Lena Meriläinen on koko kansan tuntema näyttelijä. Hän aloitti uransa heti opintojen jälkeen pitkillä teatterikiinnityksillä, ensin Turun kaupunginteatterissa 1977–1986 ja sitten Tampereen Työväen teatterissa 1986–1996.
Suuren yleisön tuntema Meriläisestä tuli 1990-luvun puolivälissä valtavan suosion saavuttaneessa Kotikatu-sarjassa perheenäiti Eeva Mäkimaana. Tuoreimpana TV-roolinaan hän esittää Lenita Pakkalaa 2014 alkaneessa Syke-sairaalasarjassa, josta tehtiin hiljattain myös elokuvafilmatisointi.
Pitkästä urastaan ja näkyvistä rooleistaan huolimatta Meriläinen tunnustaa olleensa uransa alkuvaiheessa armoton jännittäjä.
– Muistan, että opiskeluaikaan improvisaatiokurssit olivat minulle todella hankalia, vaikka kyseessä on totta kai keskeinen osa näyttelijäntyötä. Liian usein pyörittelin päässäni kysymystä miten ihmeessä mä tästäkin selviän. Mutta niin sitä vaan on kaikesta selvitty. Näin kokeneemmalla iällä on helppo todeta, että on ihan turha lukita itseään ja pelätä, miltä näyttää ulospäin – varsinkin, kun on näyttelijä, Meriläinen toteaa.
Ajattelua ja alitajuntaa
Lena Meriläinen aloitti opinnot Tampereen yliopiston nelivuotisella näyttelijäkurssilla nuorella iällä suoraan koulunpenkiltä. Tuohon aikaan uusia vuosikursseja otettiin sisään vain neljän vuoden välein, joten paikalla ei ollut muita saman alan opiskelijakollegoja.
– Olimme yliopiston sisällä muutenkin aika erityinen porukka, sillä meillä ei ollut yhteisiä opintoja muiden alojen opiskelijoiden kanssa. Meillä ei myöskään ollut valinnaisia aineita, joten me kaikki opiskelimme täsmälleen samat asiat, Meriläinen kertoo.
Valtaosa opinnoista oli käytännön näyttelijäntyön opiskelua: näytelmiä pilkottiin paloihin ja niitä analysoitiin yhdessä. Lisäksi harjoiteltiin näytelmien kohtauksia, ja tehtiin myös kokonaisia näytelmiä esityksiksi asti.
Teoreettisemmalla puolella opinnot sisälsivät muun muassa teatterihistoriaa, jonka Meriläinen koki hyvin avartavaksi. Lisäksi oli puhetekniikkaa, laulua, improvisaatiota ja erilaisia teknisiä harjoitteita monologeista lähtien, sekä liikuntaa. Alkujaan tanssijan urasta haaveillut ja sittemmin pilatesohjaajaksikin kouluttanut Meriläinen pitää kehonhallintaa näyttelijän tärkeänä työkaluna.
– Opettajamme ja ohjaajamme Tampereella olivat kaikkiaan todella päteviä. Koen asian niin, että meihin istutettiin opintojen aikana ikään kuin siemeniä, ja sen jälkeen on ollut omissa käsissä, miten itse huollamme niitä ajan mittaan.
Tärkeä oppi koulutuksesta oli myös se, että näyttelijän työ lähtee pohjimmiltaan ajattelusta. Esimerkiksi uutta roolihahmoa rakennettaessa on ensin ymmärrettävä ja sisäistettävä, miten kyseinen henkilö ajattelee ja miten hän suhtautuu erilaisiin asioihin ja tilanteisiin.
– Tämä on keskeisen tärkeä oppi, jota koulutuksessa paljon painotettiinkin. Itse en tainnut silloin vielä ymmärtää asiaa syvällisesti, mutta käytännön työssä sen merkitys on todella auennut.
Tärkeänä näyttelijän työvälineenä Meriläinen pitää myös alitajuntaa.
– Näin vanhemmiten voin sanoa, että alitajunta on ihmeellinen asia. Se toimii taustalla, vaikkei ihminen sitä itse konkreettisesti tiedäkään. Alitajunta kokoaa tietoja, valmiuksia ja välineitä, jotka tulevat näkyvästi käyttöön vasta työtä tehdessä.
Tiiviin yhteisen opiskelurupeaman jälkeen näyttelijäkurssilaiset hajaantuivat töihin ympäri Suomen. Meriläisen omalta vuosikurssilta opiskelukavereita lähti muun muassa Rovaniemelle, Lahteen, Kokkolaan ja Kouvolaan, ja hänen oma urapolkunsa alkoi Turun kaupunginteatterista.
– Siihen aikaan oli pitkälti niin, että Tampereelta lähdettiin töihin maakuntiin, kun taas Helsingissä opiskelleet jäivät töihin Helsinkiin. Kaikille meille oli kuitenkin kirkkaasti pääasia, että pääsee tekemään käytännön töitä, Meriläinen kertoo.
Mutkattomat tamperelaiset
Helsingissä syntynyt mutta lapsuutensa Tampereella viettänyt Lena Meriläinen on jo saavuttanut eläkeiän, mutta jatkaa vielä mielellään Syke-sarjassa. Kuvaukset työllistävät sopivasti noin kolmena päivänä viikossa, minkä lisäksi päivät täyttyvät muun muassa mökkeilyllä.
Opiskeluaikaansa hän muistelee hyvällä ja kertoo pitäneensä niin itse yliopistosta ja sen ympäristöstä kuin kuuluisasta Teatterimontustakin. Opiskeluaika oli intensiivistä mutta myös erittäin opettavaista. Meriläinen kokee oppineensa silloin olemaan ja elämään jännityksistään huolimatta.
Vaikka Tampereella ei enää asu Meriläisen lähiperhettä ja työtkin johtavat kaupunkiin vain harvakseltaan, suhde on pysynyt lämpimänä.
– Tykkään kovasti Tampereesta ja se pysyy aina sydämessäni. Tampere on mielestäni sympaattinen kaupunki ja ihmiset ovat mukavia, siitä tulee aina lämmin olo. Olen päässyt vuosien mittaan vertailemaan ilmapiiriä kolmessa suuressa suomalaisessa kaupungissa, Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Minun mielestäni ehdottomasti mutkattomimmat ihmiset löytyvät Tampereelta.
Teksti: Tiina Leivo
Kuva: Jouni Harala / A-lehdet