Hyppää pääsisältöön

Alumnimme Kelly Keodara: Rento ilmapiiri auttaa oppimisessa

Julkaistu 9.6.2021
,
päivitetty 18.11.2021
Tampereen yliopisto
Kelly Keodara on Tampereen yliopiston alumni, joka valmistui maisteriksi pääaineenaan mediakasvatus vuonna 2020. Nyt hän työskentelee Patria Systemsin markkinointi- ja viestintäpäällikkönä Tampereella yksikkönsä ensimmäisenä kansainvälisenä työntekijänä ja ensimmäisenä naisena. Vapaa-ajallaan hän toimii Tampereen kaupungin Talent Ambassador -suurlähettiläänä ja on perustanut Bloom-yhdistyksen, joka tarjoaa kohtaamispaikan kaupungin kansainvälisille ja paikallisille asukkaille.

Kelly Keodaran työpäivät Patrialla koostuvat markkinointi- ja viestintätehtävistä. Hän on tiiminsä ainoa viestintäammattilainen, joten hän suunnittelee ja tekee sisältöjä erilaisiin materiaaleihin, kuten esitteisiin ja lehtiin, sekä järjestää tapahtumia ja videokuvauksia. Työ tehdään tiiviissä yhteistyössä yrityksen myyntitiimin kanssa.

Kellyn asema Patria Systemsillä on melko ainutlaatuinen. Hän ei ole ainoastaan ensimmäinen tiimissä työskentelevä ulkomaalainen, vaan myös sen ensimmäinen naispuolinen työntekijä. Kellyllä oli vain vähän aiempaa kokemusta ilmailualalta, mutta hän myöntää tunteneensa kiinnostusta alaa kohtaan jo aiemmin. Työpaikan saaminen ei ollut helppoa, ja Kelly joutuikin tekemään paljon töitä sen eteen.

– Valmistuessani vuonna 2020 työskentelin ensin startup-yrityksessä, jonka taloudellinen asema oli epävakaa. Siellä oltuani tunsin epätoivoa yrittäessäni löytää töitä. Hain työpaikkoja, joihin tunsin olevani pätevä, ja myös sellaisia, joihin en ollut. Patrian työpaikkailmoitus oli yksi harvoista, jotka olivat täysin englanninkielisiä, mutta aivan lopussa sanottiin, että yritys vaati myös sujuvaa suomen kielen taitoa. Olin turhautunut, mutta olen iloinen, etten luovuttanut. Päättäväisyyteni kannatti ja sain työpaikan lopulta.

Työsuhde on osoittautunut sopivaksi sekä Kellylle että yritykselle. Kelly pääsee nyt myös harjoittelemaan suomea niin paljon kuin haluaa ja muut yksikön jäsenet saavat käyttää hänen kanssaan englantia. Se on tervetullut oppimismahdollisuus molemmille, sillä yritys on vahvasti kansainvälinen.

Kovaa työtä ja päättäväisyyttä

Alun perin Pohjois-Carolinasta Yhdysvalloista kotoisin oleva Kelly Keodara tuli Suomeen ja Raumalle ensimmäisen kerran vuonna 2015. Tuolloin hänellä oli Bachelor of Arts -tutkinto mediatutkimuksesta ja hän aloitti työt englannin opettajana teknologiayrityksissä ja aikuiskoulutuskeskuksissa. Vuonna 2017 hän aloitti opinnot Tampereen yliopiston englanninkielisessä mediakasvatuksen maisteriohjelmassa.

– Olin halunnut suorittaa maisterin tutkinnon, ja oikea aika tuli vuonna 2017. Tiesin, että halusin opiskella jotakin mediaan liittyvää, ja kiinnostukseni koulutusta kohtaan oli herännyt jo Raumalla ollessani. Kun törmäsin Tampereen yliopiston tarjoamaan mediakasvatuksen koulutusohjelmaan, se kuulosti heti oikealta.

Kelly sai kuitenkin tietää, että vain 10 prosenttia hakijoista pääsi sisään, joten hän ei ollut varma, että tulisi valituksi. Hänen mielestään hakuprosessissa vaadittu motivaatiokirje saattoi olla ratkaiseva tekijä.

– Panostin siihen todella sydämeni pohjasta, joten päättäväisyyteni on täytynyt näkyä valitsijoille.

Kansainvälisen taustan omaava Kelly on päässyt vertailemaan korkeakoulutusta Suomessa ja Yhdysvalloissa. Hänen mielestään Tampereen yliopistossa sovellettu metodologia antoi opiskelijoille mahdollisuuden ajatella enemmän omilla aivoillaan sekä tilaa omaehtoiselle oppimiselle.

– Pidin paljon tavasta, jolla oppitunnit pidettiin, koska se tuntui paljon rennommalta ja ystävällisemmältä kuin Yhdysvalloissa. Minusta tuntui itse asiassa hieman hassulta kutsua professoreita etunimillä, sillä Yhdysvalloissa emme tekisi niin. Uskon että rento ilmapiiri auttaa oppimisessa, sillä mitä mukavampi olo opiskelijalla on, sitä enemmän hän oppii, koska voi osallistua keskusteluun ja kysyä kaikista epäselvistä asioista.

Kelly kiittää myös opetuksessa käytettyä tekemällä oppimisen menetelmää. Heidän pieni, noin 10 opiskelijan ryhmänsä pääsi tutustumaan Tampereen alueeseen. He kävivät kouluissa ja havainnoivat opetusta ja oppimista omakohtaisesti. Koska ryhmä oli niin pieni ja monet ulkopuoliset osallistujat olivat suomalaisia, Kelly sai myös mahdollisuuden verkostoitua paikallisten kanssa. Hän on pitänyt yhteyttä heistä moniin myös valmistumisensa jälkeen.

Valitse vähemmän kuljettu tie

Kelly Keodara rakastaa Suomea ja sen kulttuuria koko sydämestään. Hänen mielestään Suomella on todella jotain erilaista ja erityistä annettavaa. Hänelle parhaita asioita Suomessa ovat muun muassa saunominen, metsässä vaeltaminen, Pyynikin näkötornille käveleminen ja herkullisen munkin syöminen.

– Saunominen on ihanaa ja Kaupinojan yleinen sauna on yksi suosikeistani. Rakastan luontoa Tampereella ja ylipäätään Suomessa. Asun keskustassa, mutta luonnon keskelle on tosi lyhyt matka. Tykkään myös käydä soutamassa omalla soutuveneellämme Rauhaniemessä.

Siksi onkin sopivaa, että Kelly on syyskuusta 2020 lähtien toiminut myös Tampereen kaupungin Talent Ambassador -suurlähettiläänä ja auttanut kaupunkia houkuttelemaan ja pitämään kansainvälisiä työntekijöitä.

– Pysyvyys on erityinen haaste, sillä kansainvälisillä opiskelijoilla on taipumus muuttaa pois valmistumisensa jälkeen, ja monet ulkomaalaiset työntekijät lähtevät maasta, kun heidän projektinsa päättyvät. Perustin Bloom-verkoston rakentaakseni siltoja kansainvälisten ja paikallisten asukkaiden välille muun muassa voimaannuttamisen, pehmeiden taitojen opettamisen ja verkostoitumistapahtumien avulla. Tavoitteemme on tarjota matalan kynnyksen vertaisjärjestelmä.

Sekä paikallisten suomalaisten että Suomessa asuvien ulkomaalaisten yhteisössään Kelly on havainnut, että ensimmäisen askeleen ottaminen on ydinongelma. Paikalliset haluavat olla vuorovaikutuksessa kansainvälisten ihmisten kanssa, mutta heille on usein epäselvää, miten päästä alkuun.

Tämä oli tärkein syy sille, että Kelly perusti marraskuussa 2020 Bloom-yhdistyksen, joka on omistautunut rakentamaan yhteisöä, jossa sekä kansainväliset että paikalliset voivat menestyä yhdessä. Bloom Space avattiin Kehräsaareen keväällä 2021 ja sillä on myös virtuaalinen tila. Yhteisö tarjoaa kaikille sitä tarvitseville paikallisen olohuoneen, eräänlaisen kodin ulkopuolisen kodin.

Kellyllä itsellään ei ole tarkempia tulevaisuuden suunnitelmia, mutta hän on päättänyt pysyä Suomessa ja jatkaa yhteisönsä rakentamista kaikin tavoin.

Tampereen yliopiston alumnin asemasta hän toteaa saaneensa mahdollisuuden, jonka hän myös käytti hyväkseen.

– Olen huomannut, että tilaisuuksia tulee, kunhan tekee kovasti töitä ja pysyy päättäväisenä. Tosielämä ei ole pelkkää säihkettä ja iloa, sillä olen joutunut välillä myös kamppailemaan, mutta ehkä kaikki on kiinni siitä, että on päättäväinen ja löytää oman tiensä, vaikka vastoinkäymiset näyttäisivätkin ensin todennäköisiltä. Neuvoni kaikille tulevaisuutensa suhteen epävarmoille on, että olkaa rohkeita. Kannattaa valita vähemmän kuljettu tie. Samalla todennäköisesti avaa tietä myös perässätulijoille.

 

Teksti: Tiina Leivo
Kuva: Ellina Noronen

Tutustu muihin alumnitarinoihin