Hyppää pääsisältöön

Alumnimme Jussi-Pekka Teini: Olen oppinut arvostamaan kaikenlaisten alojen asiantuntijoita

Julkaistu 5.12.2019
,
päivitetty 18.11.2021
Tampereen yliopisto
jussi_pekka
Jussi-Pekka Teini on Tampereen yliopistosta, silloiselta TTY:ltä, vuonna 2016 valmistunut sähkötekniikan diplomi-insinööri. Nykyisessä työssään TEK:lla hän pääsee tekemään yhteiskunnallista hyvää ja taistelemaan osaltaan ilmastonmuutosta vastaan. Jussi-Pekka uskoo, että askel ulos oman koulutusalan poterosta voi johtaa suuriin oppimiskokemuksiin ja omien vaikutusmahdollisuuksien laajenemiseen.

Hervannan kasvatti, alun perin Kristiinankaupungista kotoisin oleva Jussi-Pekka Teini asuu nyt neljättä vuotta Helsingissä. Hän työskentelee etu- ja palvelujärjestö Tekniikan akateemiset TEK:lla kestävän teknologiayhteiskunnan vastuualueella. Tehtävässään hän saa kantaa kortensa kekoon muun muassa kestävän kehityksen, biodiversiteetin ja ilmastohaasteiden selättämisen puolesta.

- Globaalien ympäristöhaasteiden mittakaava alkaa olla meille kaikille jo ilmeinen, samoin niihin johtaneet syyt. Päästölähteisiin ja kuluttamiseen liittyvät välttämättömät ratkaisut eivät valitettavasti ole yhtä selvät. Haasteena on saada sosiaalinen hyväksyntä arkisen elämän muutoksille – tavaroiden tai palvelujen kallistumista tai asioista luopumista ei ole helppo hyväksyä, Jussi-Pekka toteaa.

Tekniikkaa laajakatseisesti

Jussi-Pekka kertoo vahvistavansa tilastoa, jonka mukaan opiskelupaikkakunta valitaan kavereiden vanavedessä. TTY:lle hakeminen oli hänelle aikanaan selvä valinta.

- Tiesin, että oma alani löytyisi tavalla tai toisella tekniikan parista. Tampereelle hain suoraan sanoen siksi, että kavereilla oli sama suunta. Hetkeäkään en ole päätöstä kuitenkaan katunut, muistelen opiskeluaikaa suurella lämmöllä. Tampereella on ihan mieletön korkeakouluyhteisö, Jussi-Pekka kehuu.

Sivuainevalinnat olivat Jussi-Pekalle sen sijaan haastavia, koska hän tunsi olevansa kiinnostunut kaikesta. Hän päätyikin lopulta tekemään kolme sivuainekokonaisuutta: teknillisestä matematiikasta, sähköfysiikasta ja tehoelektroniikasta.

- Valintani olivat kieltämättä kovin teknispainotteisia, ja jälkikäteen ajatellen olisin voinut hyödyntää rohkeammin opintoja muistakin korkeakouluista. Toisaalta huomaan etsineeni tietoisesti poikkitieteellistä näkökulmaa kunkin teknisen oppiaineen sisällä. Esimerkiksi osana kandityötäni tarkastelin ihmisten asenteita tuulivoimaa kohtaan psykologisesta näkökulmasta, ja korkeakoulutuksen digitalisoitumiseen liittyneessä diplomityössäni hyödynsin myös kasvatustieteiden näkökulmaa, Jussi-Pekka kertoo.

Jussi-Pekka katsookin laajasta kokemuspiiristä olevan suurta hyötyä. Hän myöntää olevansa jopa hieman kateellinen nykyisille opiskelijoille helposti tarjolla olevasta, monitieteisestä opintokattauksesta.

- Tekninen ala on pohjimmiltaan aika eksaktia tiedettä. Moniin kysymyksiin etsitään joko kyllä- tai ei-vastausta, ja joku olettamus on tutkitusti joko oikein tai väärin. Oikea maailma on kuitenkin täynnä harmaan eri sävyjä. Olen oppinut vuosien mittaan arvostamaan suuresti kaikenlaisten alojen asiantuntijoita. Muita yhdenvertaisesti kuuntelemalla ja arvostamalla on myös mahdollista vahvistaa omaa vaikuttavuuttaan tärkeinä pitämissään asioissa, Jussi-Pekka toteaa.

Teksti Tiina Leivo
Kuva Jussi-Pekka Teinin arkisto

Tutustu muihin alumnitarinoihin