Alumnimme Erkka Mikkonen: Toimittajan tehtävä on auttaa ihmisiä ymmärtämään maailmaa

Kunnianhimon ja aikapaineen ristitulessa
Erkka Mikkonen aloitti ulkomaantoimittajana Ylen Maailma-toimituksessa huhtikuussa 2025. Työ pitää sisällään kansainvälisistä uutistoimistoista ja muista tietolähteistä tulevien materiaalien läpikäyntiä, asiantuntijahaastatteluita ja uutisten tuottamista kaikkiin Ylen kanaviin: TV-lähetyksiin, radioon ja verkkoon.
Sekä ulkomaan uutisointi että Yle organisaationa ovat Erkalle tutut jo pitkältä ajalta. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän toimitti ja juonsi Ylen Uutispodcastia, jossa ruodittiin ja syvennettiin ajankohtaisia, sekä kotimaisia että kansainvälisiä uutisaiheita. Tavoitteena oli auttaa kuulijoita ymmärtämään tapahtumien taustoja ja vastata kysymykseen ”miksi” – miksi tietty asia tapahtuu juuri nyt.
– Käytännön erona aiempaan on se, että teen nyt vuorotyötä. Työ tehdään pitkälti Ylen tiloissa Pasilassa, mutta siihen kuuluu toisinaan juttumatkojakin. Toivon pääseväni hyödyntämään yhä enemmän myös omaa erikoisosaamistani liittyen Venäjään, sen lähialueisiin ja myös Latinalaiseen Amerikkaan, Erkka kertoo.
Kuten uutistoimituksissa tyypillisesti, myös Erkan arki on jatkuvaa tasapainottelua kunnianhimon ja aikaraamien välillä. Toimittajan työ vaatii kykyä omaksua suuria tietomääriä lyhyessä ajassa.
Aikapainetta tulee myös pienistä teknisistä yksityiskohdista, joita yleisö ei välttämättä tiedosta."
Erkka Mikkonen
– Aikapainetta tulee myös pienistä teknisistä yksityiskohdista, joita yleisö ei välttämättä tiedosta. Esimerkiksi TV-uutisjuttuja varten on hallittava teknisesti monia eri ohjelmia, jotka liittyvät materiaalin hakuun, käsittelyyn ja julkaisuun. Lisäksi pitää osata ruudussa näkyvien graafisten elementtien viimeistely, joka on tarkkaa ja aikaa vievää puuhaa. Nämä kaikki kuuluvat meidän toimittajien tehtävänkuvaan – ajatuksena on, että kaikki osaavat tehdä kaikkea, Erkka kertoo.
Erkkaa työllistää parhaillaan myös oma esikoiskirja. Hän kertoo kirjassa elämästään Venäjällä, missä hän asui ja työskenteli yli 10 vuoden ajan. Kirjassa analysoidaan Venäjän muutosta ja sitä, kuinka samalla muuttui myös suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin.
Moskova, Pietari, Milano ja Buenos Aires
Erkka valmistui filosofian maisteriksi slaavilaisen filologian pääaineesta vuonna 2009. Slaavilaisessa filologiassa opiskeltiin erityisesti Venäjän kieltä ja kulttuuria, mutta Erkan intohimo löytyi toisaalta. Toimittajan ura urkeni sivuaineen myötä.
Aloin opiskella tiedotusoppia sivuaineena jo ensimmäisenä vuonna, ja Venäjään liittyvä toimittajan työ oli mielessä jo silloin. Olen kotoisin Kouvolasta, ja kiinnostukseni venäjän kieleen syttyi siellä lukioaikaan pitkälti innostavan opettajamme ansiosta."
Erkka Mikkonen
– Aloin opiskella tiedotusoppia sivuaineena jo ensimmäisenä vuonna, ja Venäjään liittyvä toimittajan työ oli mielessä jo silloin. Olen kotoisin Kouvolasta, ja kiinnostukseni venäjän kieleen syttyi siellä lukioaikaan pitkälti innostavan opettajamme ansiosta, Erkka kertoo.
Erkka ei pidä tähänastista urapolkuaan erityisen määrätietoisena. Hän on halunnut ennemminkin luottaa siihen, että elämä kyllä kuljettaa – ja kokee positiivisessa mielessä näin tapahtuneenkin.
– Toimittajan työhön pääseminen oli täysin yliopiston ansiota. Pääsin tiedotusopin pitkän sivuaineen opiskelijoille tarkoitettuun toimittajakoulutukseen, ja suoritin siihen kuuluvan harjoittelun Ylen kotimaan toimituksessa. Olin ensin kesän radiotoimittajana ja jatkoin sen jälkeen gradun ohessa toimittajavuorojen tekemistä ja YleX:n uutistoimittajana. Vuonna 2012 kuulin vakituisen avustajan paikasta Moskovassa, ja päätin hakea. Sain paikan siihenastisen työkokemukseni ansiosta.
Erkka on asunut töiden merkeissä Venäjän lisäksi myös Argentiinan Buenos Airesissa Ylen Etelä-Amerikan toimittajana. Erkan kiinnostus ulkomaita kohtaan näkyi vahvasti jo opiskeluaikana, jota värittivät useat vaihtokaudet. Erkka opiskeli yhden lukukauden Moskovan lingvistisessä yliopistossa, toisen Pietarin eurooppalaisessa yliopistossa ja kolmannen Erasmus-vaihdossa Milanossa. Tämän lisäksi hän oli vastavalmistuneena CIMO:n harjoittelussa Pietarissa.
Halusin käyttää kaikki yliopiston tarjoamat mahdollisuudet. Sain käydä monta kertaa vaihdossa, opiskella hienolla kampuksella ja opiskelijariennoissakin olin jonkin verran mukana. Opiskeluajoista jäi kaikkiaan tosi hyvä fiilis.
Erkka Mikkonen
– Halusin käyttää kaikki yliopiston tarjoamat mahdollisuudet. Sain käydä monta kertaa vaihdossa, opiskella hienolla kampuksella ja opiskelijariennoissakin olin jonkin verran mukana. Opiskeluajoista jäi kaikkiaan tosi hyvä fiilis, Erkka toteaa.
Kuka?
Nimi: Erkka Mikkonen
Tutkinto ja pääaine: filosofian maisteri, slaavilainen filologia
Valmistumisvuosi: 2009
Nykyinen työ: Ylen Maailma-toimituksen ulkomaantoimittaja
Teksti: Tiina Leivo