Hyppää pääsisältöön

Yritysturvallisuuden kehittämisohjelma

Tampereen yliopisto
1.4.2020–31.3.2022
Nopissa lukee teksti Safety first

Yritysturvallisuuden kehittämisohjelma -hankkeen tavoitteena on kehittää satakuntalaista yritysturvallisuutta, uusia toimintakäytäntöjä ja kulttuuria sekä lisätä valmiuksia esimerkiksi kyberuhkien varalta ja edistää digitaalisuuden hyödyntämistä turvallisuusjohtamisen osana. Hankkeen tuloksena syntyy uusia toimintakäytäntöjä, valmiuksia varautua eri uhkiin ja toipua niistä.

EAKR- rahoitteinen Yritysturvallisuuden kehittämisohjelma toteutetaan Prizztech Oy:n, Tampereen yliopiston Porin yksikön ja Länsi-Suomen pelastusharjoitusaluesäätiön yhteistyönä. Kolmen toimijan osaamispääoma ja verkostot hyödynnetään hankkeen toteuttamisessa ja tämän lisäksi verkotetaan laajasti turvallisuuden eri teemoista asiantuntijaresursseja ja viranomaistahoja mukaan hankkeen toimintaan. Yrityksille tarjoutuu laaja verkosto, jossa ideoida, kehittää ja jakaa osaamista turvallisuuden edistämiseksi.

Hankkeen konkreettisia toimenpiteitä ovat turvallisuusjohtamisen, turvallisuuskulttuurin, viranomaisyhteistyön toimintakäytäntöjen sekä digitaalisten ratkaisujen ja kyberturvallisuuden lisäämiseksi erilaiset työpajat, verkostoitumistilaisuudet, simuloinnit, harjoitukset ja kartoitukset.

Euroopan unionin lippulogo Euroopan aluekehitysrahasto -tekstilläVipuvoimaa EU:lta -logo.

Rahoituslähde

Pirkanmaan liitto