Hyppää pääsisältöön

Viisaat valinnat - nuorten ja nuorten aikuisten seksuaali- ja lisääntymisterveyden vahvistaminen

Tampereen ammattikorkeakoulu
1.1.2018–31.10.2020

Hankkeessa pyritään vahvistamaan nuorten ja nuorten aikuisten, erityisesti miesten, oikeaan tietoon perustuvaa kykyä arvioida, vahvistaa ja suojella omaa seksuaali- ja lisääntymisterveyttään.

Hankkeessa jalostetaan tutkittua tietoa toimijalähtöisiksi sähköisiksi tuotteiksi. Kohderyhmät osallistetaan tuotosten kehittämiseen. Nuoriin ja nuoriin aikuisiin vaikutetaan vertaistoiminnan, ammatti-ihmisten ja vapaaehtoistyöntekijöiden kautta. Hankkeessa järjestetään koulutusta ja kehitettyjä tuotteita levitetään viva.tamk.fi-portaalissa.

Tavoite ja tehtävät

Pitkä nuoruus, viivästetty vanhemmuus on laaja terveyshaaste.

ViVa2 on Viisaat Valinnat -hankkeen jatkohanke. Hankkeen aikana esille nousi mm. kouluterveyskyselyjen ja selvityksien pohjalta, että nuorilla, alle 18 v. on suhteellisen hatarat tiedot lisääntymisterveydestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Hankkeen aikana ilmeni myös, että miehille ei juurikaan tarjota seli-terveyspalveluja ja turvapaikanhakijoilta puuttuu usein perustiedot. Myös viivästetty vanhemmuus ja tahaton lapsettomuus lisääntyy samalla, kun syntyvyys laskee Suomessa.

Rahoituslähde

Terveyden edistämisen määräraha

Yhteyshenkilöt

Jouni Tuomi
jouni.tuomi [at] tuni.fi