Hyppää pääsisältöön

Vertaileva tutkimus täydentävän ja vaihtoehtoisen lääkinnän kehittymisestä tutkimusalana

Tampereen yliopisto
1.9.2022–31.7.2027
KärkialueTerveys, Yhteiskunta

Mediassa ja terveysasemilla kiistellään lääketieteen ulkopuolisista ns. vaihtoehtohoidoista, kuten homeopatiasta ja kiinalaisesta lääkinnästä. Vaihtoehtohoidoista on tulossa entistä kiistanalaisempia, kun niiden tutkimus pyrkii tieteen kentälle. Eri maissa on perustettu vaihtoehtohoitojen tutkimuskeskuksia ja alan julkaisutoiminta on vilkasta. Hankkeessa vertaillaan vaihtoehtohoitojen tutkimuksen kehitystä ja institutionalisoitumista kuudessa maassa (Suomi, Ruotsi, Norja, Saksa, Italia ja Sveitsi) ja tuotetaan tutkimusperustaista tietoa tämän kehityksen hyödyistä ja haitoista, että päätöksentekijät yliopistoissa ja tutkimus- ja terveyspolitiikan kentällä eri maissa ja eurooppalaisella tutkimusalueella saisivat eväitä arvioida, onko hyödyllistä ja toivottavaa, että vaihtoehtohoitojen tutkimus etenee ja saa resursseja vai onko tästä kehityksestä oltava huolissaan ja pyrittävä estämään sitä.

Julkaisuja

Brodin Danell, Jenny-Ann & Danell, Rickard & Vuolanto, Pia (2020) Fifty Years of Complementary and Alternative Medicine (CAM): a Bibliometric Analysis of Publication Activity and General Content of the Publications. Journal of Scientometric Research 9:3, 268-276. https://doi.org/10.5530/jscires.9.3.34.

Brodin Danell, Jenny-Ann & Danell, Rickard & Vuolanto, Pia (2019) Scandinavian research on complementary and alternative medicine: A bibliometric study. Scandinavian Journal of Public Health 48:6, 609-616. https://doi.org/10.1177/1403494819834099.

Brosnan, Caragh & Vuolanto, Pia & Brodin Danell, Jenny-Ann (2018) Introduction: Reconceptualising Complementary and Alternative Medicine as Knowledge Production and Social Transformation. Teoksessa Caragh Brosnan, Pia Vuolanto & Jenny-Ann Brodin Danell (toim.) Complementary and Alternative Medicine: Knowledge Production and Social Transformation, Palgrave Macmillan, 1-29. https://doi.org/10.1007/978-3-319-73939-7_1.

Projektiin kuuluvat henkilöt

Yhteyshenkilöt

Pia Vuolanto

akatemiatutkija
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta
Tampereen yliopisto
Sähköpostiosoitepia.vuolanto [at] tuni.fi
puhelinnumero+358503186240
Keskustakampus
Pia Vuolanto