Hyppää pääsisältöön

Väkivallan kokemus ja rikostiedon lähteet. Väestön uhka- ja riskikokemusten muotoutuminen median ja yhteiskunnan murroksessa

Tampereen yliopisto

Hankkeessa tutkitaan kansalaisten kokemaa väkivallan uhkaa, uhkakokemuksen syntyyn vaikuttavia tekijöitä ja erityisesti uhkakokemuksen yhteyttä erilaisiin rikostiedon lähteisiin.

Tausta

Tutkimus toteutetaan kahdessa osassa. Fokusryhmähaastattelujen avulla muodostetaan ensin kuva siitä, miten ihmiset tulkitsevat väkivaltaa ja miten he käyttävät ja arvioivat erilaisia rikostiedon lähteitä. Tästä tutkimusosiosta vastaa Tampereen yliopiston COMET-tutkimuskeskus.

Tutkimuksen toinen osa kytketään osaksi vuoden 2017 Kansallista rikosuhritutkimusta (KRT), josta puolestaan vastaa Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti KRIMO. Fokusryhmätutkimuksen tulokset raportoitiin julkaisussa Haara, Paula, Reunanen, Esa, Näsi, Matti ja Kivivuori Janne (2017) Väkivalta pirstaloituvassa mediamaisemassa. Fokusryhmätutkimus uhkan kokemuksesta ja rikostiedon lähteistä. Tampere: Tampereen yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0614-4

Tavoite ja tehtävät

Hankkeessa tuotettu tieto auttaa ymmärtämään, mistä ihmiset saavat väkivaltaa ja rikoksia koskevaa tietoa, miten he sitä tulkitsevat ja miten he arvioivat erilaisia medioita rikostiedonlähteinä. Tutkimus luo pohjaa julkiselle mediakriittiselle keskustelulle ja sitä voi käyttää hyödyksi myös mediakasvatuksessa.

Rahoituslähde

Helsingin Sanomain Säätiö

Koordinoiva organisaatio

University of Helsinki

Yhteyshenkilöt

Esa Reunanen

Yliopistotutkija

esa.reunanen [at] uta.fi

+358 50 318 5943

 

Paula Haara

Tutkija

paula.haara [at] uta.fi

+358 50 318 7677