Hyppää pääsisältöön
Projekti

URBAN PROSUMERS – Kaupunkilaiset kestävien ratkaisujen tuottajina ja kuluttajina ilmastoneutraaliuden edistämiseksi

URBAN PROSUMERS -hanke tukee EU:n Ilmastoneutraalit ja älykkäät kaupungit -mission toteuttamista Tampereen seudulla. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa korkeakoulujen roolia kestävän kehityksen monitieteisen tutkimuksen ja käytännön toiminnan keskiössä. Hanke hyödyntää kansalaistiedettä ja osallistavia tutkimusmenetelmiä, joiden avulla Tampereen seudun asukkaat ja paikalliset sidosryhmät osallistuvat kestävien ratkaisujen kehittämiseen erityisesti energian, liikkumisen ja ruokajärjestelmien teemoissa.

Hankkeen nimi ”URBAN PROSUMERS” juontaa englannin kielen sanoista producers (tuottajat) ja consumers (kuluttajat) ja tällä viitataan siihen, että kansalaiset voivat toimia niin tuottajan kuin kuluttajan roolissa kestävien ratkaisujen, palveluiden ja tiedon edistämisessä. Uudenlaisten osallistavien infrastruktuurien ja yhteiskehittämisen avulla hanke tuo yhteen kaupungin, asukkaat ja muut paikalliset toimijat tunnistamaan paikallisia tarpeita EU:n Ilmastoneutraalit ja älykkäät kaupungit -mission teeman mukaisesti. Hanke rahoittaa yhteisökokeiluja, joissa etsitään sosiaalisia tai teknologisia innovaatioita hankkeen kolmeen keskeiseen teemaan (liikkuminen, ruoka ja energia).

URBAN PROSUMERS -hanke pyrkii vakiinnuttamaan ajatusta korkeakouluista (TAU ja TAMK) aktiivisina toimijoina paikallisten kestävyysratkaisujen ja niihin liittyvän tiedon välittäjinä ja toimijoiden yhteen saattajina. Lisäksi hankkeessa luodaan uutta teoreettista ymmärrystä osallistuvasta ilmastotoiminnasta ja siitä, miten kansalaiset voivat aktiivisesti osallistua kestävien ratkaisujen tuottamiseen paikallistasolla. Hankkeen toimintamallia voidaan hyödyntää muissa EU:n Missio-kaupungeissa Suomessa ja Euroopassa.

Tutkimusrahoitus

Horisontti Eurooppa

Partnerit

  • Tampereen yliopisto (koordinaattori)
  • Tampereen ammattikorkeakoulu
  • Ekokumppanit
  • Tampereen kaupunki
  • FCG Finnish Consulting Group (MDI)