Hyppää pääsisältöön

Mukaan TAMKin TKI-toimintaan

Tule rohkeasti mukaan TKI-toimintaan! Yritysten, yhteisöjen ja julkisen sektorin ongelmat ovat usein sellaisia, joihin saatavilla olevasta tarjonnasta ei löydy valmista ratkaisua. Silloin pitää etsiä uusia menetelmiä. Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa toteutettavat tutkimus- ja kehityshankkeet soveltuvat hyvin uusien ratkaisujen löytämiseen.

Ajantasainen tutkimustieto, verkostoituminen ja uudet tuotekehitysideat ovat yrityksille usein hankkeissa mukana olemisen parasta antia. Olemme monialainen ja luotettava TKI-toimija ja verkostomme ovat kattavia niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.

Saamme hankeideoita yhteistyökumppaneilta, partneripyyntöinä kotimaasta ja ulkomailta tai vaikkapa henkilökunnalta ja opiskelijoilta. Kokenut henkilöstömme edistää uusia TKI-hankkeita monin tavoin ideavaiheessa, rahoitusta haettaessa ja hanketta toteutettaessa. Kanssamme on turvallista toteuttaa hankkeita!

Ole rohkeasti yhteydessä meihin: tki.tamk [at] tuni.fi

Esimerkkejä yritysyhteistyöstämme:

Tampere-talon kattopuutarha sai alkunsa hankkeesta

”Tärkeintä hankkeissa on olla ajan hermolla tai mieluummin vähän edellä", toteaa Eeva-Liisa Viskari.

AI-lähettiläs tuo uutta näkökulmaa teollisuuteen

”Tekoälyä ei tarvitse pelätä”, toteaa Tampereen Tiivisteteollisuus Oy:n lähettiläs Jaakko Niukkala.

Hanke avaa ovia nuorelle startup-yritykselle

Cre4tive Oy hyödyntää BeLight-hanketta tuotekehityksen pohjana, näkökulmien avaajana ja verkostoitumisalustana.

Hyödynnä tutkimus-, kehitys-, innovaatio- ja opetusympäristöjämme

TAMKin pääkampuksen monipuoliset tutkimus-, kehittämis- ja oppimisympäristömme tarjoavat nykyaikaisia yhteiskehittämisen alustoja. Yhteiskehittäminen lisää yritysten ymmärrystä käyttäjien tarpeista, ratkaisujen käytettävyydestä ja soveltuvuudesta. Kokeilut voivat olla suuria tai pieniä. Pyrimme aina ratkomaan yritysten aitoja ongelmia sekä saamaan aikaan pysyviä muutoksia ja yhteiskunnallistakin vaikuttavuutta.

Sote Virtual Lab

Tule kehittämään kanssamme huomispäivän hyvinvointia ja terveyttä jo tänään!

Sote Virtual Labissa tutkimme, kehitämme ja ideoimme ihmislähtöisiä teknologiaratkaisuja mm. terveydenhuoltoon, toimivaan kotiympäristöön, etäkuntoutukseen, etäkotihoitoon ja liikkuviin terveydenhoitopalveluihin. Sote Virtual Lab tarjoaa uudenlaisen kehittämisalustan teknologiayrityksille, palveluntuottajille ja korkeakouluyhteisölle.

Keskitymme digitaalisten, virtuaalisten ja etäpalvelujen tutkimiseen ja kehittämiseen alan teknologiayritysten ja monitieteisesti tutkijoiden kanssa. Tarjoamme yrityksille ja organisaatioille mm. testauspalveluja, pilottitutkimuksia ja pop-up-tiloja.

OpenLab

Tekniikan laboratorioiden laitteet, henkilöstö ja opiskelijat apunasi.

Etsitkö tuotekehitys-, mallinnus- ja innovaatiopalveluita, laboratorioanalyysiä, materiaalitestauksia, protovalmistusta tai pikamallinnusta? OpenLabissa tarjoamme yrityksille ja yhteisöille erilaisia projekti-, laboratorio- ja koulutuspalveluita.

Yritysten käytettävissä on TAMKin tekniikan laboratorioiden monipuolinen laitekanta, niiden ammattitaitoinen henkilökunta ja laajat opiskelijaresurssit. Palveluihimme kuuluvat mm. suunnittelu- ja simulaatio-ohjelmistot, erilaisten materiaalien kuormitus- ja rasitustestaus sekä 3D-tulostus.

FieldLab

FieldLab on kokeilu- ja oppimisympäristö, joka mahdollistaa Teollisuus 4.0:n mukaiset kokeilut. Meillä on monipuoliset teollisen toimintaympäristön mukaiset koneet, jotka ovat opiskelijoiden, henkilökunnan ja yritysten käytössä.

Laitteistossa on kiinnitetty erityishuomiota tiedonsaantiratkaisuihin ja laitteiden kommunikointikyvykkyyteen. Olemme mm. testanneet teollista tuotantoa mobiiliroboteilla, kehittäneet ratkaisuja itseohjautuvien robottien turvallisuuteen ja tehneet kokeiluja niin teollisten tuotteiden kuin taideteostenkin 3D-tulostamisesta.

Yritysten innovaatioiden ja kokeilujen tueksi tarjoamme henkilöstömme asiantuntemuksen ja opiskelijaresursseja. FieldLab on helppo ja luotettava kanava tavata ja rekrytoida alan opiskelijoita.

Innostuitko TKI-toiminnasta? Ota meihin yhteyttä!

Lähetä meille sähköpostia tki.tamk [at] tuni.fi – kerromme mielellämme lisää!