Hyppää pääsisältöön

Tulevaisuuden media-arki nuorten kuvittelemana

Tampereen yliopisto
Projektin kesto1.6.2020–31.5.2021
KärkialueYhteiskunta

Projektin lähtökohta ovat tuoreiden tutkimusten (esim. Morrison & Gomez 2014; Ylipulli 2015; Han 2018; Saariketo 2018) antamat viitteet siitä, että älylaitteiden ja sovellusten yhä hallitsevampi asema ihmisten elämässä on saanut aikaan kyllästymis- ja kyllääntymisilmiön. Se nousee esiin kuvauksissa median ja teknologioiden tuottamasta stressistä ja kuormittumisesta, ajanhallinnan ongelmista, jumittumisesta sisältöjen ja laitteiden äärelle ja keskittymisvaikeuksista.

Vielä vuonna 2010 laajaan kyselyaineistoon (n=2189) perustunut tutkimus suomalaisten tuolloisesta digitaalisesta maisemasta ja erityisesti Facebookin käytöstä kertoi käyttäjien innostuksesta; internetin lisääntyneen käytön syiksi mainittiin sosiaalinen media, blogit, työssä käytetyt sovellukset ja älylaitteet (Ridell 2011).

Hankkeen ensimmäisessä osassa toteutetaan vastaava kysely sovitettuna 2020-luvun vaihteen mediaympäristöön, ja verrataan tuloksia sekä vuosikymmenten että ikäluokkien välillä (ennen muuta nuoret ja nuoret aikuiset, 15–24-vuotiaat). Kymmenessä vuodessa tapahtuneiden muutosten tunnistamisen lisäksi kiinnostuksen kohteena uudessa kyselyssä on, miten nuoret kuvaavat suhdettaan mediaan ja laitteisiin, joilla he sitä kuluttavat, miten he ymmärtävät median ja suhtautuvat eri mediasisältöihin (erityisesti uutisiin) sekä millä tavoilla viimeaikaisissa tutkimuksissa havaittu kyllääntyminen mahdollisesti nousee nuorten joukossa esiin. Kysely tarjoaa samalla tausta- ja virikemateriaalia tutkimuksen toisen osan kokeileville työpajoille.

Tutkimuksen toinen osa koostuu kahden eri media-alan toimijan kanssa toteutettavasta työpajojen sarjasta, jossa nuoret purkavat kokemuksiaan nykyisestä media- ja teknologiatäyteisestä arjesta kuvitellen, ideoiden ja suunnitellen, millaisessa mediamaisemassa he haluaisivat tulevaisuudessa elää, osallistua ja vaikuttaa. Työskentelyssä kehitetään osallistuvan suunnittelun metodiikkaa hyödyntäen kuvittelupajan malli media-alan toimijoille. Tulosten pohjalta rakennetaan myös avoin verkkosivusto.

Rahoituslähde

Media-alan tutkimussäätiö

Koordinoiva organisaatio

Tampereen yliopisto, Aalto-yliopisto

Projektiin kuuluvat henkilöt

Yhteistyötahot

Risto Sarvas, Professori, Aalto-yliopisto

Minna Saariketo, Post doc -tutkija, Aalto-yliopisto