Hyppää pääsisältöön

TUKEE2

Tampereen ammattikorkeakoulu
Pedagogiset ratkaisut ja kulttuuri
Ammatillinen opettajankoulutus
1.9.2020–31.3.2023

TAMK Ammatillisen opettajakorkeakoulun (TAOKin) toiminta kohdistuu kolmeen toimenpiteeseen:
-- Toimenpide 1: TAMK ja SAMK yhdessä sekä hankkeen alueellisten kumppaneiden kanssa suunnittelevat yhteistyössä toimintamallin kohderyhmän nuorten pärjäämisen tueksi. TAMKin roolina on olla mukana suunnittelemassa toimintamallia.
-- Toimenpide 4: TAMK on mukana luomassa, pilotoimassa ja mallintamassa työmenetelmiä osaamisen vahvistamiseksi kohdennetun tuen tarpeessa olevien nuorten kanssa työskenteleville. TAMKin roolina on vahvistaa ammatillisten opettajaopiskelijoiden sekä myös olla mukana vahvistamassa toisen asteen ammatillisten oppilaitosten opetus- ja ohjaushenkilöstön ja työpaikkaohjaajien mielenterveydellisten ja neuropsykiatristen haasteiden tunnistamista ja kohtaamiseen liittyvää osaamista.
-- Toimenpide 5: TAMK on mukana tarkastelemassa vertaisarvioinnin avulla hankkeessa toteutettujen toimenpiteiden vaikuttavuutta suhteessa lähtötilanteeseen. TAMKin näkökulmana arvioinneissa on arvioida toimenpiteiden merkitystä opettajaopiskelijoiden osaamisen vahvistumisen näkökulmasta.

Tavoite ja tehtävät

Aikaisempien tutkimusten ja hankkeiden mukaan suurimman osan suomalaisista nuorista voidessa yhä paremmin, saattavat sosiaalinen huono-osaisuus, elämänhallinnan ongelmat ja mielenterveydelliset haasteet kumuloitua aiheuttaen osalle nuorista huomattavia vaikeuksia selvitä monella eri elämän osa-alueella. Pahimmillaan nämä vaikeudet johtavat opintojen keskeytymiseen sekä koulutuksesta ja työelämästä syrjäytymiseen.

TUKEE2 -hankkeessa tavoitellaan kokemuksellisuuteen ja vertaisuuteen perustuvaa yhdessä tekemisen kulttuuria, jossa nuoren ääni saadaan kuuluviin aktiivisen osallisuuden sekä kokemus- ja kehittämisasiantuntijuuden kautta. Kokemustieto ja vertaisuus nostetaan tiedollisen ja taidollisen osaamisen rinnalla merkittäväksi osaksi hankkeen kehittämistyötä.

TUKEE2 -hankkeen tarkoituksena on jatkaa TUKEE! -hankkeessa (ks. https://www.tukee.fi/) aloitettua nuoria osallistavaa, mielenterveyttä edistävää ja näyttöön perustuvaa menetelmäosaamisen jalkauttamista. Hanketyötä tehdään nuorten luonnollisissa kasvuympäristöissä sekä nuorten että heidän kanssaan toimivien osaamisen vahvistamiseksi mielenterveydellisten ja neuropsykiatristen haasteiden tunnistamisessa ja kohtaamisessa.

Hankkeen toimenpiteiden tuloksena nuorten valmiudet ammatilliseen koulutukseen suuntaamisessa, opintojen saattamisessa loppuun sekä työelämän siirtymisessä vahvistuvat ja heidän tulevaisuuden työelämäntaitonsa paranevat. Merkittävänä pitkän aikavälin tuloksena on kohdennetun mielenterveydellisen tuen tarpeessa olevien nuorten syrjäytymisen ehkäisy ja osallisuuden lisääminen.

Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) - TAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu (TAOK) - on hankkeessa osatoteuttajana. Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK) on hankkeen päätoteuttaja ja koordinoija. Hanke kohdistuu Satakunnan alueelle.

Kansallisena rahoittajana toimii Keski-Suomen ELY-keskus. Hanke on Euroopan sosiaalirahaston (ESR) osarahoittama.

Rahoituslähde

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) 2014-2020

Koordinoiva organisaatio

Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK)

Partnerit

Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK), SAMK Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy

Yhteyshenkilöt

Päivi Suominen-Tontti
paivi.suominen-tontti [at] tuni.fi