

Vaikuttavuus
TREDIH ja TREDIH Invest Hankkeissa muodostettiin ja pilotoitiin Pirkanmaa-vetoisen valmistavan teollisuudenyrityksille suunnatun EDIH yhteistyön ytimen malli, jonka avulla avataan mahdollistetaan parempi yhteistyö Pirkanmaalaisten yritysten ja akateemisten toimijoiden keskuudessa. Hanke tuotti yhteistyötoimintamallin ytimen (kansankielellä palvelukonseptikatalogin, tarkat kuvaukset uusista infrastruktuuri-investoinneista (kone ja tietokonenäkö kappaleen tunnistamisessa ja robotisoidussa kappaleenkäsittelyssä, AR:n hyödyntäminen valmistamisessa, 5G valmistuksessa, dynaaminen turva-alueen valvonta ihmisen ja robotin välisessä yhteistyössä). Hankkeen tuloksilla saatiin valmistavan teollisuuden yritysten käyttöön, kansainvälistä EDIH -toimintaa ja SIX –kokonaisuutta varten kattava palvelukonseptikokonaisuus, ja päivitetyt tutkimus ja kehitys infrat. Hankkeen tuloksia demonstroitiin Pirkanmaalaisille yrityksille julkisesti ja joustavasti pyynnöstä. Hanke on saanut rahoitusta Euroopan unionilta Pirkanmaan liiton kautta.
TREDIH projektin infrojen kuvaukset
TREDIH palvelukatalogi
Projektin demonstraatioita
Demonstraatiovideoita Tampere University Robotics YouTube kanavalla.
VTT:n demonstraatiovideo YouTube:ssa.
Projektien yhteenveto loppuseminaarissa
Tutkimusrahoitus
Projektiin kuuluvat henkilöt
Jyrki Latokartano
projektipäällikkö, Opettava talonmies
Jyrki LatokartanoNiko Siltala
yliopisto-opettaja, tuotantotekniikka ja tehdasautomaatio
Niko SiltalaJere Siivonen
lehtori, Tutkintovastaava, konetekniikka
Jere SiivonenLasse Hillman
lehtori, aluekehittäjä, maakuntakorkeakoulu
Lasse HillmanMatti Majuri
erityisasiantuntijaMarkus Aho
innovaatiopäällikkö
Markus AhoHannu-Matti Järvinen
professori, ohjelmistotekniikka
Hannu-Matti JärvinenKari Systä
professori, Ohjelmistotuotanto
Kari SystäKatri Salminen
erityisasiantuntijaKai Hämäläinen
kumppanuuspäällikkö, Yrityskumppanuus
Kai HämäläinenYhteistyötahot
VTT
