Hyppää pääsisältöön

Suostumus ja vastustus lastensuojelun päätöksenteossa

Hankkeessa tutkitaan suomalaista huostaanottoa ja sitä, miten huostaanottoa koskeva suostumus ja vastustaminen neuvotellaan ja vahvistetaan osaksi lastensuojelun päätöksentekoa. Sekä suostumukseen perustuvassa että tahdonvastaisessa huostaanotossa rajoitetaan vanhempien ja lasten perus- ja ihmisoikeuksia. Siksi onkin perusteltua tarkastella, millä ehdoilla lapset ja vanhemmat voivat suostua huostaanottoon ja millä ehdoilla suostumusta ja vastustusta voidaan ylipäänsä kysyä.   Tutkimus on monitieteinen. Tutkimusryhmässä on edustettuna julkisoikeuden, institutionaalisen vuorovaikutuksen ja sosiaalityön tutkijoita.

Tavoite ja tehtävät

Tähän asti suomalainen tutkimuskiinnostus on kohdistunut erityisesti tahdonvastaisiin huostaanottoihin, vaikka kaksi kolmasosaa huostaanotoista tehdään Suomessa suostumukseen pohjautuen. Siksi on merkittävää kiinnittää huomiota juuri suostumusta ja vastustusta koskeviin kysymyksiin.  

Pyrkimyksenä hankkeessa on valottaa tarkemmin ensimmäistä kertaa Suomelle tyypillisen huostaanottopäätöksenteon suostumushuostaanottojen muotoja ja käytäntöjä. Kerättävien tietojen ja niiden analyysin pohjalta voidaan arvioida nykykäytäntöjen ominaispiirteitä.

Rahoituslähde

Suomen Akatemia

Yhteyshenkilöt