Hyppää pääsisältöön

Suomen kieli ja yhteiskunnallinen osallisuus

Monikielisyys on yhä useammin Suomessakin normi kuin poikkeus, mutta suomen kieli on edelleen avainasemassa suomalaiseen yhteiskuntaan, kulttuuriin ja esimerkiksi työelämään osallistumisessa: suomen kielen merkitys yksilöiden ja yhteisöjen vuorovaikutuksen mahdollistajana on suuri. Suomen kielen oppimiseen ja hallintaan ensimmäisen ja toisen kielen näkökulmasta keskittyvä tutkimus tarjoaa erilaisia näkökulmia kielen hallintaan ja merkityksiin esimerkiksi koulutuksessa, työyhteisöissä sekä muissa epävirallisissa ja virallisissa yhteisöissä.

Keskeiset tehtävät ja tavoite

Ryhmässä tarkastellaan myös suomalaisten yhteisöjen valmiuksia sopeutua lisääntyvään kielelliseen variaatioon. Ryhmässä tehtävää tutkimusta yhdistää suomen kielen ja yhteiskunnallisen osallisuuden yhteys, eli millä tavoin kieli mahdollistaa tai rajoittaa yksilön toimintaa ja kuulluksi tulemisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Tutkimusyhteistyö ensimmäisen ja toisen kielen tutkimuksessa antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutkia rinnakkain erilaisten olosuhteiden heijastumista kielen käyttöön.

Tutkimuskohteitamme ovat muun muassa

  • Kielitaito ja kielitaidon kehitys eri ihmisryhmillä ja erilaisissa konteksteissa
  • Äidinkieli
  • Kirjoitustaito
  • Kielenoppiminen
  • S2
  • Sanastonhallinta
  • Kielikoulutuspolitiikka

Julkaisuja:

  • Mustanoja, Tervola, Sandberg & ODell. Kielen resurssit ja  yhteiskunnallinen eriarvoistuminen.  AFinLAn vuosikirja 2017.
  • Toim. Sirkku Latomaa, Emilia Luukka ja Niina Lilja. Suomen soveltavan kielitieteen yhdstyksen julkaisuja 75. 2017.
  • Mustanoja, Liisa (toim.) Arjen sirpaleita ja suuria tunteita. Kirjeet sodan sanoittajina ja ihmissuhteiden ylläpitäjinä 19391944. Tampere Studies in Language, Translation and Literature: B5.  2017.
  • Pitkänen, Taina & Korhonen, Tuula. Uuden koulutusmallin kautta lääkäriksi Suomeen. Yliopistopedagogiikka, 24, 1, 3942. 2017.
  • Sandberg, Kirsi. Peruskoulua pelastamassa - tarvitsemme tutkimukseen perustuvia toimia.
  • Verkkojulkaisu Alusta!

Ryhmän muut jäsenet

Maija Belliard (TAU), Mari Honko (Jyu), Juho Härme (TAU), Sari Kivistö (TAU), Liisa Mustanoja (TAU), Taina Pitkänen (TAU), Kaisu Rättyä (TAU), Kirsi Sandberg (TAU), Maija Tervola (TAU), Johanna Vaattovaara (TAU).

Yhteyshenkilöt

Liisa Mustanoja

Yliopistonlehtori

liisa.mustanoja [at] tuni.fi

+358 50 318 0769

 

Virve Valtonen

Yliopisto-opettaja, Itä-Suomen Yliopisto (UEF)

virve.valtonen [at] uef.fi

+358 50 512 4471