Hyppää pääsisältöön

Sulautuvaa opetusta Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen opetukseen

Tampereen yliopisto

Virtuaalista opiskelijayhteistyötä kontaktiopetukseen sulauttavien opetuskonseptien kehitysprojekti Tampereen yliopiston Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen opetuksessa. Tässä vuonna 2012 alkaneessa yliopistopedagogisessa Design-kehitystutkimushankkeessa on opettaja- tutkijayhteistyössä kehitetty muutamille perus- ja aineopintojen kursseille uusia lähestymistapoja perinteisten opetusmuotojen rinnalle huomioiden media- ja oppimiskulttuurin viimeaikaiset muutokset.     Lisäksi on aloitettu kansainvälinen Kulturbasar-verkkoyhteistyöprojektikurssi saman alan korkeakouluopiskelijoiden ja heidän opettajiensa kanssa, johon on osallistunut toimijoita Pohjoismaista, Baltiasta ja Saksasta.

Tausta

Hankkeen pohjatyö tehtiin Tekes-rahoitteisessa Aktiiviset oppimistilat-hankkeen Sosiaalista mediaa ja pelejä kieltenopetukseen -osahankkeessa 2012-2013.  

Lisää aiheesta: Pihkala-Posti, L. & Salminen, O. (2016). Die kollaborative   Lernplattform Wikispaces im finnischen Germanistikunterricht  Ergebnisse und Aussichten In: Hg Tarvas, Marten und Johanning-Rad~ien unter Mitarbeit von Irsfel, Frick , Nowodworska, Nowrousian, Probst & Schönemann. Beiträge des 10. Nordisch-Baltischen Germanistiktreffens (Tallinn, 10.13. Juni 2015). Triangulum. Germanistisches Jahrbuch 2015 für Estland, Lettland und Litauen. Einundzwanzigste Folge (2015). Bonn 2016, 173-192

Tavoite ja tehtävät

Tavoitteena virtuaalisten opiskelijakeskeisten oppimismuotojen kehittäminen perinteisen kontaktiopetuksen tueksi, jotta sitä voitaisiin monipuolistaa erilaisten opiskelijoiden tarpeita paremmin vastaamaan. Oheistavoitteena myös opetustila- ja ryhmäresurssien aiempaa tehokkaampi käyttö.  

Yhteistoimintakykyjen kehittäminen, vertaistuki, opiskelijoiden välisen dialogin tukeminen sekä kotimaassa, että kansainvälisesti opiskeltavan aineen hengen ja nykyteknologian tarjoamien mahdollisuuksien mukaisesti. Oppimisprosessien seuraaminen ja kohdennettu tukeminen alustoille tallentuvien jälkien perusteella.

Koordinoiva organisaatio

PLURAL

Yhteyshenkilöt

Laura Pihkala-Posti

Väitöskirjatutkija

laura.pihkala-posti [at] tuni.fi

+358 50 530 4188

 

Olli Salminen

Yliopistonlehtori

olli.salminen [at] tuni.fi

+358 50 381 248