Hyppää pääsisältöön

Sukupuolistunut väkivalta, vastuullisuus ja eettisesti kestävä toimijuus kouluissa ja kasvatusalalla

ERASE GBV eli Education and Raising Awareness in Schools to Prevent and Encounter Gender-Based Violence. Developing and implementing a training programme for teachers and other professionals - hankkeessa tutkimuksen ja kehittämisen kohteena ovat kasvatusalan työntekijöiden ammatilliset valmiudet väkivallan kohtaamiseen ja tietoisuuden lisääminen erityisesti sukupuolistuneen väkivallan eri muodoista ja niihin puuttumisen mahdollisuuksista. Hankkeessa tutkitaan väkivallan kohtaamisen institutionaalisia ja affektiitivisia käytäntöjä kasvatusalalla. Hankkeessa kerätään kysely- ja haastatteluaineistoja opettajilta, opettajaopiskelijoilta, koulukuraattoreilta, terveydenhoitajilta ja psykologeilta Suomessa, Espanjassa ja kroatiassa.

Hankkeen tavoitteena on opetus- ja kasvatusalan työntekijöiden sekä koulun muun henkilökunnan sukupuolistunutta väkivaltaa koskevan tietoisuuden lisääminen ja väkivallan kohtaamisen sekä siihen puuttumisen käytäntöjen kehittäminen. Hankkeessa tuotetaan tutkimustietoon pohjautuva verkkokoulutuspaketti kasvatusalan ammattilaisille ja koulun muulle henkilökunnalle.  

Merkittävä määrä lapsista ja nuorista altistuu väkivallan ja häirinnän eri muodoille kotona ja koulussa. Lapsiin ja nuoriin kohdistuva väkivalta on kuitenkin pysynyt pitkään piilossa ja poissa julkisesta, poliittisesta, lainsäädännöllisestä ja kasvatuksellisesta keskustelusta. Vaikka opettajat ja muut kouluissa työskentelevät ammattilaiset ovat avainasemassa tietoisuuden lisäämisessä ja asennemuutoksen mahdollistamisessa sekä lasten ja nuorten kokeman väkivallan havaitsemisessa ja siihen puuttumisessa varhaisessa vaiheessa, heiltä puuttuu tietoa ja ymmärrystä väkivaltailmiöistä sekä valmiuksia ja välineitä väkivallan käsittelemiseen ja kohtaamiseen. Tämä johtuu paljolti aihepiiriä koskevan koulutuksen vähäisyydestä ja puuttumisesta ammattiin tai tutkintoon valmistavista opinnoista.

Lapsiin ja nuoriin kohdistuvan sukupuolistuneen väkivallan vaikutukset ovat laaja-alaisia ja kauaskantoisia. Niihin puuttuminen edellyttää toimenpiteitä, joissa tietoisuuden lisääminen ja interventiot voidaan kohdistaa koko ikäluokkaan, jolloin ne luovat vahvan pohjan laaja-alaiselle käyttäytymisen muutokselle. Koulutuksen mahdollistama käytäntöjen ja työvälineiden kehittäminen auttavat ammattilaisia käsittelemään väkivaltaa, ehkäisemään sitä ja puuttumaan siihen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.  Tällä on merkittäviä vaikutuksia sekä lasten, perheiden että työntekijöiden ja koko yhteisön asenteisiin ja hyvinvointiin.

Rahoituslähde

ERASE GBV -hanke toteutetaan Euroopan Unionin Rights, Equality and Citizenship -ohjelman (2014-2020) alla sopimusnumerolla 856816.

Koordinoiva organisaatio

University of Tampere

Projektiin kuuluvat henkilöt

Partnerit

Department of Psychology at the Faculty of Humanities and Social Sciences, University of Zagreb (FFZG), Croatia: Professor Dean Ajdukovic, researcher Iva Caleta

Centre for Education, Counselling and Research (CESI), Croatia: Program Manager Sanja Cesar, researcher Nataša Bijelić

The Faculty of Psychology, Educational and Sport Sciences (FPCEE), Blanquerna, Ramón Llull University (Spain): Professor Berta Vall, postdoctoral researcher Anna Sala

Conexus Psychosocial Treatment, Training and Research NGO (Spain): Research director Heinrich Geldschläger; researcher Oriol Ginés

Preventive Social and Health Services for Families, City of Jyväskylä (CJ), Finland: Coordinator Merja Pihlajasaari; Service Director Päivi Kalilainen