Projekti

SomeJam

SomeJam on avoin ja yhteisöllinen hackathon-tapahtuma, jossa tavoitteena on kehittää konkreettisia keinoja nuorten hyvinvoinnin parantamiseen digitaalisen teknologian avulla. Tapahtuman tarkoituksena on tuoda yhdeksi viikonlopuksi yhteen eri alojen ammattilaisten luovuus ja osaaminen. Osallistujien joukossa on mm. nuorisotyöntekijöitä, graafikkoja, koodareita, palvelumuotoilijoita sekä sosiaalisen median asiantuntijoita.Tapahtuma käynnistyy torstaina ja eri alojen osaajista koostettavilla ryhmillä on 48 tuntia aikaa ideoida uudenlaisia konsepteja, jotka voivat olla esimerkiksi nuorille suunnattuja verkkopalveluja, mobiilisovelluksia tai digitaalista teknologiaa hyödyntäviä toimintakonsepteja.

Tausta

Somejam-hackathonissa ryhmien mentoreina on teknologia-alan huippuasiantuntijoita, jotka ovat toimineet useiden suomalaisten sosiaalisen median ja startup-yritysten taustavaikuttajina. Ryhmien kehittelemät konsepti-ideat esitellään sunnuntaina, jonka jälkeen teknologia-alan asiantuntijoista koostuva tuomaristo julkistaa voittajan. Parhaille toimintakonsepteille pyritään löytämään rahoitus konseptin loppuunsaattamista ja jatkokehittelyä varten.

Koordinoiva organisaatio

TRIM, The City of Tampere, VERKE, Ministry of Education and Culture, Y-kampus

Yhteyshenkilöt

Sirkku Kotilainen

Professori

sirkku.kotilainen [at] uta.fi

+358 40 190 9719