Hyppää pääsisältöön

Reuters Institute Digital News Report: Suomen maaraportti

Hankkeessa koostetaan Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin kansainvälisestä, vuosittain toistettavasta uutismedian käyttötutkimuksesta suomenkielinen raportti, johon kootaan tutkimuksen keskeiset tulokset Suomen näkökulmasta. Kansainvälinen tutkimus perustuu vuoden alussa tehtävään verkkokyselyyn, johon vuonna 2014 osallistuivat Suomen lisäksi Iso-Britannia, Saksa, Espanja, Italia, Ranska, Tanska, Yhdysvallat, Brasilia ja Japani. Vuonna 2023 mukana oli jo 46 maata. Kyselyn teemoja ovat muun muassa uutisten seuraaminen journalistisesta ja sosiaalisesta mediasta, uutisia kohtaan tunnettu luottamus ja verkkouutisista maksaminen.

Tausta

Hanke toteutetaan vuosittain. Oxfordin ylipiston Reuters-instituutti julkaisee kansainvälisen raportin, ja Tampereen yliopisto tuottaa samasta kyselyaineistosta tuloksia Suomen näkökulmasta tarkastelevan maaraportin. Lisäksi laaditaan Suomea koskeva kuvailuteksti kansainväliseen raporttiin sekä diasarja ja diaselosteet keskeisistä tuloksista. Tampereen yliopisto on tehnyt maaraportin oheismateriaaleineen vuosina 2014-2023.

Tavoite ja tehtävät

Hanke tuottaa ajankohtaista, kansainvälisesti vertailtavaa tietoa uutismediasta ja sen käytöstä. Tätä tietoa voidaan hyödyntää median yhteiskunnallista asemaa ja sen liiketoimintamahdollisuuksia koskevan keskustelun ja suunnittelun pohjana.

Rahoituslähde

Viestintäalan tutkimussäätiö

Koordinoiva organisaatio

University of Oxford, Reuters Institute

Yhteyshenkilöt

Esa Reunanen

Yliopistotutkija

esa.reunanen [at] uta.fi

+358 50 318 5943