Hyppää pääsisältöön

RETHINK GASTRO

Tampereen ammattikorkeakoulu
Projektin kesto1.4.2021–31.12.2023

Hanke kehittää osallistuvien organisaatioiden työhyvinvointia tuottavuutta edistävällä tavalla. Tavoitteena on parantaa osallistuvien yritysten toimintatapoja, prosesseja, vuorovaikutus- ja esimiestaitoja sekä innovaatiokyvykkyyksiä ja luovuutta. Näiden vaikutuksena pyritään vahvistamaan yrittäjyyttä ja yritysten selviytymiskykyä poikkeustilanteissa, parantamaan kannattavuutta sekä tukemaan ravitsemisalan yleisiä toimintaedellytyksiä ja parantamaan alan houkuttelevuutta.

Tavoite ja tehtävät

Ravitsemisala on merkittävä työllistäjä, sen asiakaskunta on poikkeuksellisen laaja ja sillä on tärkeä rooli ihmisten arjessa ja juhlassa. Toimiala on kärsinyt erityisen paljon koronaviruksen aiheuttamasta pandemiasta sekä siihen liittyvistä rajoituksista aukioloaikoihin ja täyttöasteeseen. Pandemia on ollut suuri haaste myös työntekijöiden ja yrittäjien hyvinvoinnille.

Rethink Gastro -hanke tukee alan uutta kasvua kehittämällä ravitsemisalan yritysten työhyvinvointia, tuottavuutta ja liiketoimintaa. Henkilöstön hyvinvoinnilla on välitön yhteys tuottavuuteen ja sitä kautta laajemmin niin yrityksen kannattavuuteen kuin liiketoiminnan kehittämiseenkin. Hankkeella pyritään erityisesti tukemaan työhyvinvointia ja yritysten liiketoiminnan jatkuvuutta pandemian jälkeisessä, muuttuneessa toimintaympäristössä.  

Hankkeen kohderyhmänä ovat ravitsemisalan mikro- ja pk-yritykset ja näiden henkilöstö. Kohdealueena on Pirkanmaa.

Osallistuville yrityksille Rethink Gastro tarjoaa käytännön tukea ja valmennusta työhyvinvoinnin ja tuottavuuden kehittämiseen. Yrityskohtaiset kehittämissuunnitelmat huomioivat yritysten yksilölliset haasteet ja tarpeet. Hankkeen toimenpiteet sisältävät mm. työhyvinvointikyselyjä, kehittämistyöpajoja, hyvinvointimittauksia ja yritys-/henkilöstövalmennusta. Kehittämiseen osallistetaan yritysten koko henkilöstö. Yritysten kehittämistoimenpiteet suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä TAMKin asiantuntijoiden kanssa.

Kehitettäessä yritysten työhyvinvointia ja liiketoimintaa hankkeessa kiinnitetään erityistä huomiota horisontaalisten periaatteiden toteutumiseen. Näitä ovat mm. sukupuolten tasa-arvo, vaikutukset eri ikäryhmiin sekä kestävä kehitys.

Hankkeen rahoittaja on Euroopan sosiaalirahasto (ESR) 2014-2020.

Rahoituslähde

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) 2014-2020

Yhteyshenkilöt

Markus Jähi
markus.jahi [at] tuni.fi