Hyppää pääsisältöön

Puheen- ja äänentutkimuksen laboratorio

Tutkimme puheen ja laulun kulttuurista variaatiota ääniakustiikan, perkeptuaalisen analyysin ja äänentuoton fysiologian menetelmin. Tutkimus käsittelee ääniongelmien taustatekijöitä ja ennaltaehkäisyä, äänen harjoittamismenetelmien vaikutuksia ja perusteita. Laboratoriossa on kerätty vuodesta 1968 alkaen myös huomattava äänitearkisto, joka antaa mahdollisuuden eri äänenkäyttäjäryhmien ja vuosikymmenien vertailuun.

Keskeiset tehtävät ja tavoite

Tavoitteena on selvittää kulttuurien välisiä, viestinnän onnistumisen kannalta merkityksellisiä eroja ja arvioida niin kommunikaation akustisen tehokkuuden kuin elimistön hyvinvoinnin näkökulmasta, miten eri äänenkäyttötavat hyödyntävät äänentuottoelimistön kapasiteettia.

Haluamme löytää parhaat keinot äänen toiminnan ja ilmaisevuuden kehittämiseen ja äänen kestävyyden parantamiseen. Näin lisätään viestintäkapasiteettia, puhe- ja ääniammatteihin valmistuvien ammattitaitoa ja työssä viihtymistä ja osaltaan autetaan ennaltaehkäisemään äänihäiriöitä.

Puheen ja äänen piirteiden viestinnällisten merkitysten ja siinä esiintyvien kulttuuristen erojen selvittämisellä pyritään helpottamaan viestintää yksilöiden ja ihmisryhmien välillä ja ennaltaehkäisemään virhetulkintoja. Tutkimus puutteellisen kielitaidon ja kuulon vaikutuksista puhepiirteiden vastaanottamiseen auttaa opetusmenetelmien ja apuvälineiden kehittämisessä.

Ryhmän muut jäsenet

A-M Laukkanen, Teija Waaramaa, Maarit Aura, Tua Hakanpää, Tero Ikävalko, Tuuli Nilsson, Marcelo Saldias, Jaana Tyrmi, Marja Suurpalo; TaY :Tiina Syrjä, Rachel Convey, Nelly Penttilä; TAYS: Elina Kankare; HUS: Ahmed Geneid; Aalto Yliopisto: Paavo Alku; HY: Samuli Siltanen; OY: Miika Nieminen, Sibelius Akatemia: Juha Ojala; JY Terhi Mäntylä, Kati Järvinen; Tsekin tiedeakatemia: Jaromir Horacek, Vojtech Radolf, Tsekin Teknillinen yliopisto: Tomas Vampola; Olomoucin yliopisto: Jan Svec; Ludwig-Maximilians-University of Munich: Matthias Echternach; Universidad de los Andes, Santiago: Marco Guzman; Karolinska Institutet: Anita McAllister; University of Applied Health Sciences, Germany: Benjamin Barsties von Latoszek; Norwegian University of Technology and Science, Trondheim: Kåre Bjørkøy.

Yhteyshenkilöt

Anne-Maria Laukkanen

Professori / Tutkimuksen vastuuhenkilö

Anne-Maria.Laukkanen [at] uta.fi

+358 50 363 5152