Hyppää pääsisältöön

Professorin perhekunta - Turun kuninkaallinen akatemia sukuyhteisönä 1600-luvulla

Tampereen yliopisto
Projektin kesto1.3.2022–31.7.2024
KärkialueYhteiskunta
Frans Halsin maalaus hollantilaisesta perheestä 1600-luvulla

Hankkeessa tutkitaan Turun kuninkaallisen akatemian professorikuntaa perhe- ja sukuyhteisönä 1600-luvulla.

Turun kuninkaallisen Akatemian perustamisen (1640) myötä Turkuun ja Ruotsin valtakunnan itäiseen osaan syntyi uusi pappissäätyyn kuulunut ryhmä – professorikunta. Turun akatemian professorikuntaa dominoivat 1600-luvulla oman yliopiston kasvatit ja sukusitein yhteisöön liittyneet henkilöt. Turun akatemia ei ollut poikkeus, sillä 1600-luvulla sukulaisten suosiminen tehtävän täytöissä oli yleinen käytäntö eurooppalaisissa yliopistoissa

Professorin perhekunta -hankkeen keskiössä ovat akatemian professorikunnan piirissä vallinneet perhekäsitykset sekä professorikunnan perhe- ja sukulaissuhteet. Tuotamme myös uutta tietoa professorien puolisoiden merkityksestä kotitaloudessa sekä laajemmin yliopistokaupungeissa, professorien palkkaseurakunnissa sekä sukuverkostoissa. Hanke on uusi avaus pohjoismaisessa yliopistohistorian tutkimuksessa, jossa yliopistoa ja sen professoreja on aiemmin tarkasteltu pääasiassa oppihistoriallisesti.

Hankkeen tutkimusteemat

Professorien perhekuntia ja sukuyhteisöjä tarkastellaan kolmen teeman kautta:

1) millaisia olivat muun muassa dissertaatioissa esitellyt akateemiset käsitykset perheestä ja perhesuhteista, ja miten nämä näkyivät professorien perhekuntien arjessa

2) millaisia olivat professorien laajemmat sukulaisuussuhteet, jotka perustuivat vastavuoroiseen avunantoon (klientti-patronus-suhteet), miten suhteita luotiin sukulaisten välillä ja millainen vaikutus niillä oli perheiden sekä akatemian toimintaan

3) millainen asema professorien puolisoilla oli perheissä ja kotitaloudessa sekä sukuyhteyksien solmimisessa ja ylläpitämisessä.

Kaksivuotista hanketta rahoittaa Jalmari Finnen säätiö ja hanketta johtaa FT Mari Välimäki. Tutkijoina hankkeessa toimivat FM Minna Vesa (Helsingin yliopisto) ja FM Robin Engblom (Åbo Akademi).

Professor's Household in the Early Modern Times -työpaja

Hanke järjestää 9.–10.2.2023 kansainvälisen ja poikkitieteellisen työpajan Professor's Household in the Early Modern Times, jonka ohjelma on nyt julkaistu! Ohjelman löydät alla olevasta pdf-dokumentista. Työpajaan voi osallistua etänä, linkin tapahtumaan saa ottamalla yhteyttä Mari Välimäkeen (mari.i.valimaki [at] tuni.fi).