Hyppää pääsisältöön
A piece of art by Piia Koski. It features very thoughtful crow.

Poikkeustila ja resilienssi tapahtumatalouden organisaatioissa

Tampereen yliopisto
1.3.2021–31.12.2022
KärkialueYhteiskunta

Hankkeen tavoitteena on kehittää kulttuurialan ja siihen kytköksissä olevien palvelualan organisaatioiden ja toimijoiden resilienssiä eli kestävyyttä ja palautumista korona-pandemian aiheuttamasta poikkeustilanteesta toimintatutkimuksellisella, eri osapuolet osallistavalla, otteella.

Kulttuurialan ja ravintola- ja matkailualan palveluiden lisäksi kehittämiseen osallistuvat kunnalliset ja alueelliset intressiryhmät ja valtakunnalliset järjestöt.

Tapaustarkastelujen kautta ja eri tason toimijoiden osallistamisen sekä valtakunnallisten sidosryhmien mukaan ottamisen tavoitteena on luoda erilaisissa toimintaympäristöissä sovellettavia käytäntöjä kulttuuritapahtuma-alan poikkeustilanteisiin varautumista varten. 

Toimintamalleja luodaan toimintatutkimuksen keinoin tutkimustiedon keruulla, osallistamalla kentän toimijoita yhteiskehittämisen työpajoihin, pajojen tulosten jäsentämiseen tulevaisuuden toimintamalleiksi ja käytännöiksi ja viestintään hankkeesta ja sen tuloksista. 

Projektin nettisivut
 

Tavoite ja tehtävät

Kehittämistoimintaan kytkeytyvä tietotuotanto 

  • poikkeustilanteessa esiin tulleiden resilienssin ja kestävyyden ongelmien jäsentäminen eritasoisten kulttuurialan ja matkailu- ja ravintolapalveluiden toimijoiden näkökulmasta 
  • olemassa olevien toimintamallien ja tapojen kartoittaminen ja niiden taustalla olevien tulevaisuusnäkemysten jäsentäminen 
  • alueellisen ja valtakunnallisen tuen merkityksen selvittäminen poikkeustilanteesta kärsiville tapahtumatalouden toimijoille 
  • tasa-arvo-ongelmien tunnistaminen ja jäsentäminen tapahtumataloudessa 
  • resilienttien toimintamallien ja käytäntöjen kehittäminen yhdessä kentän toimijoiden kanssa: varsinaiset tapahtumat (johto, tuotanto, sisällöntuotanto mukaan lukien itsensätyöllistäjä-taiteilijat) ja matkailu- ja ravitsemuspalvelut, sekä sidosryhmät eli kunnat ja järjestöt 
     

Tutkijatohtori Minna Leinonen
Tutkijatohtori Henna Jousmäki 
Tutkija Emmi Siirtola 
Professori Antti Saloniemi, Porin yksikkö
Yliopistonlehtori Pasi Pyöriä
Tutkimusjohtaja Jari Kolehmainen, Seinäjoen yliopistokeskus