Hyppää pääsisältöön

Pitkäikäisyyden vallankumous ja sen seuraukset sosiaali- ja terveyspalvelujen käytölle ja kustannuksille - COCTEL

Tampereen yliopisto
KärkialueTerveys, Yhteiskunta
tamk tarkennusalueSosiaali- ja terveyspalvelujen uudet toimintamallit

Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa vanhojen ihmisten sosiaali- ja terveyspalvelujen käytöstä ja kustannuksista viimeisinä elinvuosina ja niiden joukossa, jotka elivät pidempään. Aineisto on muodostettu yhdistämällä tietoja useista kansallisista rekistereistä (Tilastokeskus, THL, Kela). Se sisältää tällä hetkellä vuosina 1998-2017 70-vuotiaana tai vanhempana kuolleet suomalaiset sekä heidän vähintään kaksi vuotta pidempään eläneet verrokkinsa. Hanke on alkanut vuonna 2004. Haemme parhaillaan uutta aineistoa, jolla selvitämme COVID-19 tilanteen vaikutuksia sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöön 70 vuotta täyttäneillä suomalaisilla.

COCTEL on osa Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön tutkimuksia.

Tavoite ja tehtävät

Väestön ikääntyminen tuo muutoksia niin yksilöiden elämään kuin koko yhteiskuntaan ja sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän tehtäviin. Iäkkäiden ihmisten lukumäärän kasvaessa ja pitkäikäisyyden yleistyessä ihmisten terveys, hoidon tarve ja sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttö muuttuvat. Samaan aikaan hoidon järjestämistapoja on muutettu ja muutetaan edelleen tulevien vuosien aikana.  

Tutkimuskysymykset:

  1. Miten eri palveluja käyttäneiden osuus, hoitopäivien määrä, yksilölliset hoitopolut, hoitopaikkojen väliset siirtymät ja kuolinpaikat ovat muuttuneet?
  2. Miten pitkäaikaishoidon ja akuutin sairaalahoidon suhde on muuttunut?
  3. Miten yksityisen ja julkisen tahon järjestämän pitkäaikaishoidon roolit ovat kehittyneet?
  4. Miten yleistyvä pitkäikäisyys ja dementia ovat yhteydessä eri palvelujen käyttöön?  

Tutkimuksesta saadun tiedon avulla tuomme esiin, miten ihmisten tarpeet ovat muuttuneet ja mahdollisesti muuttuvat tulevaisuudessa, ja miten palvelujärjestelmä on pyrkinyt vastaamaan näihin muutoksiin.

Projektiin kuuluvat henkilöt

Yhteyshenkilöt

Hankkeen johtajat:

Mari Aaltonen (PI)

Yliopistotutkija

mari.aaltonen [at] tuni.fi

+358 40 190 1674

 

Marja Jylhä (Co-PI)

Professori (gerontologia)

marja.jylha [at] tuni.fi

+358 40 588 9100