Hyppää pääsisältöön

Palkkaa potentiaalia, palkkaa vastavalmistunut!

Tampereen korkeakouluyhteisö
1.4.2021–30.6.2023
KärkialueYhteiskunta

Vastavalmistuneen palkkaaminen on organisaatiolle kannattava investointi, koska he tuovat muun muassa tuoretta osaamista taloon, osaavat katsoa toimintaa uusin silmin ja kysyä toimintaa kehittäviä oivaltavia kysymyksiä.  Yksi avain osaajapulan ratkaisuun on kääntyä rohkeasti vastavalmistuneiden puoleen – ensimmäisenä ehtivät työnantajat ovat etulyöntiasemassa!

Tämä sivu on osa Nopeasti töihin -hankkeen #PalkkaaPotentiaalia -kampanjaa, jossa pyrimme konkretisoimaan vastavalmistuneen palkkaukseen ja potentiaaliin liittyviä hyötyjä työnantajan näkökulmasta.

Mitä vastavalmistuneen potentiaalilla tarkoitetaan? 

Vastavalmistuneen potentiaalilla tarkoitetaan muun muassa:

  • Potentiaalia oppia uutta. Vastavalmistuneilla ei ole painolastia vanhoista käsityksistä ja asenteista, vaan he suhtautuvat uuteen ennakkoluulottomasti.
  •  Potentiaalia pitkäaikaiseen työntekijään. Parhaimmillaan vastavalmistuneesta saa sitoutuneen tekijän pitkäksikin aikaan.
  •  Potentiaalia tuoda tuoretta osaamista  työyhteisöön. Vastavalmistuneella on sellaista osaamista ja uusinta tietoa, jota tiimissä ei vielä ole. Parhaimmillaan tuo osaaminen kasvattaa koko työyhteisön potentiaalia!
  • Potentiaalia uusiin verkostoihin. Vastavalmistuneet tuntevat paljon muitakin vastavalmistuneita, alan opiskelijoita, opettajia sekä tutkijoita ja hänen kauttaan nämä kontaktit ovat työnantajan ulottuvilla.
  • Potentiaalia kyseenalaistaa ja kehittää toimintaa. Vastavalmistuneet osaavat katsoa työyhteisöä ja työtä uudesta näkökulmasta. Kysymykset ja asioiden “ihmettely” uusin silmin on parasta lääkettä organisaation urautumisen estoon!

Kysyimme perusteluja järjestämämme verkostoitumistapahtuman, Työelämän fuksiaisten osallistujilta.

Miksi palkata vastavalmistunut?

“Vastavalmistuneella on paljon innokkuutta ja ajankohtaista substanssiosaamista jota he ovat innokkaita hyödyntämään. Motivaatiota ei tarvitse etsiä, kunhan työolot ovat hyvät. Vaikka milleniaaleista puhutaan sitoutumattomana ikäpolvena, ovat monet valmiita pysymään mielenkiintoisissa ja yhteisöllisissä työyhteisöissä etenkin, jos tehtävässä pääsee oppimaan uutta ja kehittymään.”

Nelli Pahkamäki, +5 vuotta työelämässä ollut TAMK-alumni

“Vastavalmistunut lähtee tietyllä tapaa puhtaalta pöydältä työelämään. Vaikka heillä riittää varmasti opittavaa ja käsitykset työelämästä voivat vaihdella, tämä tarjoaa työnantajalle tilaisuuden rakentaa vastavalmistuneelle esimerkiksi yleisiä työelämätaitoja oman firman kulttuurin mukaisesti. Kun painolastina ei ole edellisten työpaikkojen luomia odotuksia, paineita tai epäterveitä toimintatapoja, niistä ei myöskään tarvitse oppia pois. Etenkin ammatilliseen kasvuun, jaksamiseen ja hyvinvointiin panostavassa firmassa voidaan vastavalmistuneesta leipoa uskollinen työntekijä, joka levittää työpaikkansa ilosanomaa myös verkostossaan.”

Lauri Ronkainen, yli 9 vuotta työelämässä ollut TAU-alumni

“Vastavalmistuneet tuovat työyhteisöön uusia näkökulmia.” Pasi Vakaslahti, lähes 20 vuotta työelämässä ollut TAU-alumni

“Tuomme virtaa työpäivään ja meillä on tuorein tieto.” Julia Melnikova, opintoja viimeistelevä opiskelija

“Vastavalmistuneet eivät ole urautuneita.” Vastavalmistunut, keväällä 2023

Kysy minulta lisää