Hyppää pääsisältöön

Oppimisen monikulttuuriset tilat OPTIMO

Tampereen yliopisto
KärkialueYhteiskunta

OPTIMO – Oppimisen monikulttuuriset tilat on pilottihanke, joka kehittää joustavaa täydennyskoulutuksen mallia peruskoulutuksessa toimiville opettajille. Tamperen yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnan koordinoimassa hankkeessa tarjoamme välineitä tarttua nykyhetken opetuksen haasteisiin ja tutkimukseen perustuvaa asiantuntijatietoa perusopetuksen kehittämiseen.

Tausta

Suomalainen perusopetuksen kenttä on muutoksen tilassa. Eri kieli- ja kulttuuristaustoista tulevien oppilaiden määrä kouluissa on kasvanut voimakkaasti, mutta enemmistö opettajista on suomalaistaustaisia eikä heidän tutkintoonsa välttämättä kuulunut kulttuuriseen ja kielelliseen moninaisuuteen valmentavia opintoja. Oppimisympäristöjen nopea digitalisoituminen sekä uusi perusopetuksen opetussuunnitelma (2016−) puolestaan haastavat sekä kentällä toimivat opettajat että sinne siirtyvät täydentämään osaamistaan.

Tavoite ja tehtävät

Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnan (EDU) pilottihankkeessa OPTIMO:ssa järjestetään tutkinto- ja täydennyskoulutusta yhdistävää opetusta, jonka tavoitteena on vahvistaa koulutettavien ammatillista osaamista, ymmärrystä kulttuurisesta ja kielellisestä moninaisuudesta sekä kykyä hyödyntää digitaalista oppimisympäristöä.

OPTIMO on yksi Tampereen yliopiston Jatkuvan oppimisen ekosysteemi -hankkeen (JO) piloteista. Hankkeessa yliopiston tiedekunnat tuottavat ratkaisuja jatkuvan oppimisen haasteisiin.