Hyppää pääsisältöön

Oppimisen kipinä - Oppimisen ja hyvinvoinnin tuki lukiossa

Oppimisen kipinä on Opetushallituksen rahoittama opetustoimen henkilöstökoulutushanke. 

Hankkeen tavoitteena on nostaa opetuksen laatua ja saavutettavuutta keskittymällä erityisesti oppimisen tuen, opiskelijan hyvinvoinnin ja osallisuuden vahvistamiseen lukioissa.

Hanketta koordinoi Tampereen yliopisto ja toteutus tehdään yhteistyössä Hämeen, Oulun ja Tampereen ammattikorkeakoulujen kanssa.

HAMK logoOulun ammattikorkeakouluTampereen ammattikorkeakoulun logoOpetushallitus rahoittaa hanketta logo

Tausta

Uuden lukiolain (1.8.2019) mukaan opiskelijalla on oikeus saada erityisopetusta ja muuta oppimisen tukea yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti. Tämä tuleekin tarpeeseen, sillä kouluterveyskyselyn vuosien 2017-19 tulosten mukaan koulu-uupumus on lisääntynyt pojilla 28 ja tytöillä 31 prosenttia.

Tähän uuteen lakiin perustuen lukioiden opetushenkilöstö tarvitsee osaamista oppimisen tuen järjestämisestä sekä opiskelijoiden hyvinvoinnin ja yksilöllisten tarpeiden huomioimisesta.

Hankkeessa lukioiden opetushenkilöstön yhteistyötä kehitetään vastaamaan lukion opetussuunnitelman perusteiden tavoitteisiin, sillä tukitoimet toteutetaan opetushenkilöstön yhteistyönä.

Tavoite ja tehtävät

Tavoitteenamme on tukea lukiokoulutusta uuden lukiolain edellyttämässä uudistumisprosessissa. Haluamme myös edistää opetuksen laadun kehittymistä ja opiskelijoiden yksilöllisten opintopolkujen toteutumista.

Keskitymme opettajan osaamisen vahvistamiseen erityisesti oppimisen tuen, opiskelijan hyvinvoinnin ja osallisuuden sekä digitaalisuuden hyödyntämisessä. Lisäksi tavoitteena on pohtia pedagogista saavutettavuutta ja antaa välineitä oman työn kehittämiseen.

Vaikuttavuus

Hankkeessa toteutetaan neljä koulutusosiota, joissa kehitetään osallistujien omaa opetusta, ohjausosaamista sekä tiimiopettajuutta lukioissa.
Koulutukset voi suorittaa erillisinä osioina tai koota niistä haluamansa kokonaisuuden. Koulutusosioita järjestetään eri puolilla Suomea.

Koulutukseen osallistujien tarpeet selvitetään alkukartoituksella, jonka perusteella koulutusta suunnataan heidän tarpeidensa mukaisesti. Lisäksi toteutetaan päättökysely, jonka perusteella arvioidaan koulutushankkeen vaikuttavuutta ja laatua.

Tuloksena syntyy uusia pedagogisia, opiskelijoiden hyvinvointia tukevia käytänteitä sekä malleja opettajan, koulutuksen järjestäjän ja valtakunnan tasolla.

Tutustu Oppimisen ja hyvinvoinnin tuki lukiossa -koulutukseen tarkemmin

Oppimisen tuella tuloksiin lukiossa -webinaarin materiaalit (4.11.2020)

Jos olet kiinnostunut katsomaan webinaarin tallenteet, ole yhteydessä outi.stuber [at] tuni.fi (outi[dot]stuber[at]tuni[dot]fi).

Rahoituslähde

Rahoituksen olemme saaneet Opetushallitukselta. Rahoitus on myönnetty vuoden 2020 Opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutus -rahoitushaussa.

Yhteistyötahot

Tampereen yliopisto, hankkeen koordinaatio

Outi Stüber, outi.stuber [at] tuni.fi (outi[dot]stuber[at]tuni[dot]fi)

Minna Mäkihonko, minna.makihonko [at] tuni.fi (minna[dot]makihonko[at]tuni[dot]fi)

Hämeen ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu

Esa Inget

Merja Välkkilä

Oulun ammattikorkeakoulu

Erja Kotimäki

Arja Räinä-Räisänen

Tampereen ammattikorkeakoulu

Minna Seppälä, minna.seppala [at] tuni.fi (minna[dot]seppala[at]tuni[dot]fi)