Työllisyyspalvelut, koulutusorganisaatiot, yritykset ja tietyt järjestöt ovat keskeisimmät työllisyydenhoidon ekosysteemin toimijat. Tässä hankkeessa tutkimme ensinnäkin näiden toimijoiden yhteistyön piirteitä, kohdattuja haasteita sekä mahdollisia ratkaisuja Tampereella TE2024-reformin tärkeässä taitevaiheessa. Toiseksi kehitämme yhdessä toimijoiden kanssa uusia välineitä oppilaitosten, työnantajien, järjestöjen ja työllisyyspalveluiden yhteistyön vahvistamiseksi ja osaavan työvoiman ja työnantajien kohtaannon parantamiseksi.
Tausta
Tampereen seutu ja Pirkanmaa muodostavat suuren koulutuskeskittymän, mutta työpaikat alueella eivät täyty kaikilla aloilla riittävästi. Osaavan työvoiman saatavuus onkin alakohtaisesti vaihtelevaa. Hankkeessa jäsennämme ja kokoamme yhteen oppilaitosten, työnantajien, järjestökentän sekä työllisyyspalveluiden näkemyksiä näiden keskinäisen vuorovaikutuksen ja yhteistyön vahvuuksista, katkoksista ja pullonkauloista: tarkastelemme eri työnhakijaryhmien koulutus- ja kohtaantotoimia tilanteessa, jossa TE-toimistorakenne lakkautetaan, valtion työntekijät siirtyvät Tampereen kaupungin palvelukseen, ja uuden työllisyysalueen toimintoja rakennetaan. Erityisesti tarkastelemme sitä, miten toimijoiden eri yhteistyön keinot liittyvät kohtaantoon ja voisivat auttaa parantamaan sitä uudessa tilanteessa, jossa perus- ja toisen asteen oppilaitokset ja työllisyyspalvelut ovat molemmat kuntien vastuulla ja yhteistyötä päästään työllisyysalueen myötä vahvistamaan, myös alueen korkeakoulujen ja muiden koulutustoimijoiden kanssa.
Tavoite ja tehtävät
Hankkeen tutkimusosan tuloksista on tarkoitus kasvattaa ymmärrystä kohtaanto-ongelmien ilmenemisestä Tampereen seudun työllisyysalueen työllisyydenhoidon ekosysteemissä.
Kehittämisosassa tavoitteena on tulosten tehokas kommunikointi työllisyydenhoidon ekosysteemin eri osapuolille. Hankkeen tutkimuksen sekä työpajatyöskentelyn perusteella laaditaan tutkimukseen perustuvia toimenpidesuosituksia (policy briefit) erikseen seuraaville tahoille: uusille työllisyysalueille (huomioiden palvelujärjestäjät ja kunnanvaltuustot) sekä ministeriöille, kansanedustajille ja vastuuministereille.
Rahoituslähde
Tampereen kaupunki
Koordinoiva organisaatio
Tampereen yliopisto
Projektiin kuuluvat henkilöt
Sami Lind
tutkijatohtoriSatu Pyöriä
apulaisprofessori (Associate Professor)
Satu PyöriäAntti Saloniemi
professori, sosiologiaYhteyshenkilöt
Sami Lind
tutkijatohtori
Tampereen yliopisto
sami.lind [at] tuni.fi
+358505766201