Hyppää pääsisältöön
Monikudosmallintamisen huippuyksikkö

Monikudosmallintamisen huippuyksikkö

Keskeiset tehtävät ja tavoite

Monikudosmallintamisen huippuyksikkö on kuuden Tampereen yliopistossa toimivan tutkimusryhmän muodostama poikkitieteellinen tutkimuskeskus. Huippuyksikkömme tavoitteena on yhdistää teknologisten ja biologisten tieteiden osaamista uudenlaisen body-on-chip -konseptin kehittämiseksi. Body-on-chipillä tarkoitetaan soluviljelylaitteistoa, jossa itse soluviljelmien lisäksi on tekniikkaa solujen stimuloimiseksi sekä toiminnan monitoroimiseksi. Laitteisto on yleensä rakennettu mikrofluidististen alustan päälle, joka mahdollistaa automatisoidun soluviljelynesteen kierrättämisen sekä mahdollisen lääkeainesyötön. Huippuyksikkömme tavoitteena on rakentaa ihmiskehon toimintoja jäljittelevä monikudosmalli ihmisen kudosten perusbiologian tutkimiseen sekä systeemisten sairauksien että traumojen mallintamiseen.

Body-on-Chipin kudokset muodostetaan ihmisen kantasoluista erilaistetuista soluista. Tavoitteena on muodostaa ihmisperäisiä sydän-, maksa-, hermo, luu ja rasvakudoksia, jotka ovat myös verisuonitettu ja hermotettu. Laitteistossa on myös anturi ja sensoriteknologiaa kudoksien ja niiden toiminnan analysoimiseksi sekä kontrolloimiseksi. Tutkimuksessa hyödynnetään huippuyksikön tutkijoiden laajapohjaista osaamista solu- ja kudosbiologian, biomateriaalien, anturitekniikan, mikrosysteemien, kuvantamisen ja biomallintamisen osa-alueilla. Huippuyksikössä tuotetaan merkittävää uutta osaamista, esimerkiksi ymmärrystä kudosten yhteistoiminnasta, yhdistelmäkudosten in vitro-rakentamisesta sekä niiden toimintojen monitoroimisesta ja ohjaamisesta. 

Yhteystiedot

Huippuyksikön johtaja, professori Minna Kellomäki, minna.kellomäki@tuni. fi

Huippuyksikon koordinaattori, FT Mari Pekkanen-Mattila, mari.pekkanen-mattila [at] tuni.fi