Hyppää pääsisältöön
Projekti

Modernia "lihakompleksia" tekemässä: ihmisten ja tuotantoeläinten yhteismuotoutuminen Suomen maatalouden modernisaatiossa, n. 1880-luvulta 1960-luvulle

Hankkeessa tarkastellaan kotieläintuotannon laajentumista, yhteiskunnan “lihaistumista” sekä eläinten ja ihmisten välisten suhteiden muutosta Suomen maatalouden siirtyessä omavaraisuudesta kaupalliseen eläintuotantoon, n. 1880-luvulta 1960-luvulle. Erityisen huomion kohteena ovat siat, jotka olivat Suomessa ensimmäisiä lihateollisuutta varten kasvatettuja eläimiä. Aineistona käytetään mm. arkistolähteitä, maatalouslehtiä, lainsäädäntöä, muistitietoa ja valokuvia.

Hanke keskittyy sekä sikoihin että ihmisiin. Näin se nostaa tuotantoeläimet esiin modernisaation toimijoina ja tuntevina olentoina, jotka ovat olleet tärkeä osa historiaa ja yhteiskunnan muutosta, ja joilla siten on myös historiallisesti muuttuvia kokemuksia.

Hanke osoittaa, miten paikalliset ilmiöt (kuten sikatalouden laajeneminen Suomessa) ovat vaikuttaneet moninaisten, toistuvien ja osin sattumanvaraisten tekojen kautta laajamittaisiin ja planetaarisiin ilmiöihin (kuten ilmastonmuutos).

Tutkimusrahoitus

Suomen Akatemia