Hyppää pääsisältöön

Mentorointia ja oppimiskumppanuutta varhaiskasvatuksessa -kärkihanke

Mentorointia ja oppimiskumppanuutta varhaiskasvatuksessa -kärkihankkeessa kehitetään mentorointia tukemaan varhaiskasvatuksen ammattilaisen ammatillista kehittymistä työelämän eri vaiheissa. Tavoitteena on luoda varhaiskasvatuksen toimintaympäristöön sopiva mentorointimalli varhaiskasvatuksen opettajien ja varhaiskasvatuksen johtajien ammatillisuuden tueksi. Hanke tähdentää jatkumoa peruskoulutuksesta työelämään siirtymiseen ja työelämässä oppimiseen. Koulutetut mentorit toimivat tukena opettajan työelämään siirtymisessä ja työn aloitusvaiheessa. Lisäksi varhaiskasvatuksen opettajamentorit koulutetaan ohjaamaan varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden työssäoppimisen ohjausta.

Hallituksen kärkihanke logo

Tausta

Kärkihanke alkoi syksyllä 2017 varhaiskasvatuksen opettajien mentorikoulutuksen suunnittelulla ja osallistujien hakemisella. Talvella 2018 alkoi varhaiskasvatuksen opettajien mentorikoulutus (10 op), johon sisältyi 9 lähikoulutuskertaa. Mentorikoulutus päättyi lokakuussa 2018. Syksyllä 2018 johtajien mentorikoulutus (10 op). Vuoden 2019 aikana kerätään hankkeen toiminnasta tutkimusaineistoa. Kärkihankkeen loppuraportti valmistuu vuonna 2020.

Tavoite ja tehtävät

Tarve osaamisen ja sitä tukevien käytäntöjen kehittämiseen nousee varhaiskasvatustyön uusista ja muuttuvista vaatimuksista. Myös varhaiskasvatustyön johtamisen rakenteet ovat muuttuneet ja johtajien valmennuksesta on keskusteltu. Mentoroinnin merkitys työuran alkuvaiheessa on osoitettu, mutta varhaiskasvatuksessa mentorointi ei ole vielä vakiintunut.  

Hankkeessa tarkastellaan vertaismentorointia ja sen mahdollisuuksia tukea varhaiskasvatuksen ammattilaista peruskoulutuksessa, työn ja uran aloituksessa sekä ammattialan ja työelämän monimuotoisuudessa. Tavoitteena on rakentaa malli, joka tukee varhaiskasvatuksen opettajien sekä johtajana aloittavien ammatillista kehittymistä ja rakentaa jatkumoa peruskoulutuksesta työelämään ja siellä tapahtuvaan oppimiseen. Hankkeessa kehitetään koulutuksen aikaista työssäoppimisen (harjoittelun) ohjausta laadukkaalla mentorien koulutuksella ja tuetaan työuran alkuvaihetta ja työuralla eri tehtäviin siirtyviä.

Rahoituslähde

OKM

Koordinoiva organisaatio

Tampere sub-region

Yhteyshenkilöt

Päivi Kupila

Hankepäällikkö

paivi.kupila [at] tuni.fi

+358 50 318 6970